Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.01.2023/Pykälä 44

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 44

31.01.2023

 

Lausunto Lapin älykkään erikoistumisen strategiasta vuosille 2023-2027

 

22/00.01.05/2023

 

Khall 31.01.2023 § 44

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Timo Kurula, puh. 040 595 7597)

 

Lapin liitto on pyytänyt lausuntoa luonnoksesta Kestävillä innovaatioilla hyvinvoiva Lappi - Lapin älykkään erikoistumisen strategiaksi vuosille 2023-2027. Strategian lähtökohtana on ollut tehdä tulevaisuuteen katsova ja laajasti maakunnan toimijoita osallistava asiakirja. Strategian tarkoitus on tukea lappilaisen innovaatioympäristön kehittymistä tavalla, joka edistää alueen kestävää kasvua.

 

Älykäs erikoistuminen on keino edistää kasvua vahvistamalla tutkimus- kehitys- ja innovaatiotoimintaa (TKI) sekä siihen liittyvän rahoituksen vaikuttavaa käyttöä. Lapin älykkään erikoistumisen strategian laadinnassa on huomioitu elinkeinojen innovaatiovetoiset kehittämistarpeet, alueen osaaminen, alueellisen yhteistyön kehittäminen, keskeiset innovaatiotoiminnan haasteet sekä kestävyystavoitteet. Strategian painopisteiksi on nostettu ne teemat, joihin panostamalla tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnalla edistetään lappilaisten yritysten kasvua sekä tuetaan osaamisen uusiutumista.

 

Lapin älykkään erikoistumisen strategian painopisteet ovat:

- kiertotalous kestävän kasvun perustana

- hyvinvointi- ja elämyspalveluita luonnosta

- uusiutuvan energian ratkaisut omavaraisuuden edistäjänä

- teknologiat kestävän tuotannon ja palveluiden uudistajana.

 

Lapin älykkään erikoistumisen strategia 2023-2027 on esityslistan oheismateriaalina.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus antaa seuraavan lausunnon luonnokseen Lapin älykkään erikoistumisen strategiaksi vuosille 2023-2027:

 

Lapin älykkään erikoistumisen strategiassa on hyvin huomioitu Kittilän kuntastrategian kannalta olennaiset teemat ja kehittämisen painopisteet. Kittilän kunta haluaa kuitenkin korostaa seuraavien asioiden tärkeyttä. Kittilän kunnassa on lähes 900 yritystä, joista suuri osa on mikroyrityksiä. Mikroyritys on yritys, jonka palveluksessa on vähemmän kuin 10 työntekijää. Lapin älykkään erikoistumisen strategian toteutumisen kannalta on tärkeää, että Lapin mikroyritykset saadaan kehitystyöhön mukaan. Tämän vuoksi olisi hyvä lisätä yhteistyötä Lapin mikroyritysten ja TKI-toimijoiden välillä sekä luoda uusia mikroyrityksille sopivia yhteistyömalleja, joka osallistaa laajasti TKI-toimijat, alueen mikroyritykset sekä yritysverkostot.

 

Kittilässä ja lähikunnissa yhteistyössä Lapin yliopiston ja muiden sidosryhmien kanssa on tehty työtä kestävän liikkumisen palveluiden edistämiseksi. Lapin kehittymisen kannalta saavutettavuus on yksi keskeisimmistä teemoista ja kestävän liikkumisen edistäminen ympärivuotisesti on Lapin tulevaisuuden kannalta keskeinen aihepiiri.

 

Matkailutoimialan tulevaisuuden elinehto on toimialan kestävyyden kehittäminen. Puhuttaessa matkailun kestävyyden kehittämisestä, on erittäin tärkeää huomioida kaikki kestävyyden osa-alueet, ekologinen, taloudellinen ja sosiokulttuurinen. Lisäksi Lapin eri alueiden, yritysten ja TKI-toimijoiden yhteistyönä olisi tärkeää kehittää kiertotalouden palveluiden digitaalisia alustoja ja palveluita, edistää sivuvirtojen hyödyntämistä sekä rakentamisen kiertotaloutta. Lapin toimialojen kestävää kehitystä edistämällä toimialat pysyvät globaalisti kilpailukykyisenä tulevinakin vuosina ja vuosikymmeninä.

 

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta kokouksessa.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asia osalta kokouksessa.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa