Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 27.01.2023/Pykälä 7

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Tekninen lautakunta

§ 7

27.01.2023

 

Ratkaisuvalta

 

Teknlk 27.01.2023 § 7

 

(Lisätietoja: Tekninen johtaja p. 040 5406 357)

 

Kittilän kunnan uusi hallintosääntö on tullut voimaan 1.1.2023.

 

Hallintosäännön neljännen luvun 32 §:n mukaan: "Toimielin voi siirtää sille tässä luvussa määrättyä toimivaltaa edelleen alaiselleen viranomaiselle. Se, jolle toimivaltaa on edelleen siirretty, ei voi enää siirtää toimivaltaa edelleen, ellei toimivaltaa ole erikseen säädetty tässä hallintosäännössä. Kaikista delegointipäätöksistä pidetään päätöspöytäkirjaa toimialoittain, joka pidetään julkisesti nähtävänä. Päätöspöytäkirja laaditaan valtuustokausittain tai hallintosäännön uudistamisen yhteydessä. Vastaavasti delegoinnin lakkauttamisesta pidetään päätöspöytäkirjaa".

 

Kunnan hallintosäännön 45 §:n mukaan lautakunta voi päätöksellään delegoida vakinaisen henkilöstön valinnan toimialajohtajalle.

 

Delegoimalla ratkaisuvaltaa tekniselle johtajalle henkilöstövalinnoissa pystytään nopeuttamaan rekrytointiprossessia huomattavasti. Delegoitu ratkaisuvalta koskisi vakituisia ja määräaikaisia (yli vuoden) työntekijöitä poislukien; kiinteistöpäällikkö, huoltomestari, rakennusmestari, ravintopalvelupäällikkö, maanmittausteknikko, maanmittausinsinööri sekä tiemestari.

 

Hallintosäännön teknistä toimea koskevan viidennen luvun 28 §:n kohdan 2 mukaan tekninen lautakunta vastaa: "kunnan maa-ja vesialueiden, katujen, puistojen ja muiden yleisten alueiden hallinnasta ja hoidosta sekä vesihuollon kehittämisestä."

 

Teknisen lautakunnan päätösvaltaosion kohdan 10 mukaan; "Toimii kunnan tiehallintoviranomaisena".

 

Siirtämällä em. hallintosääntöjen kohtien ratkaisuvaltaa viranhaltijalle, parannetaan teknisen toimen palvelujen joustavuutta ja reagointikykyä kulloinkin tarpeelliseen tilanteeseen.

 

Kohdan 10 tiehallintoviranomaisen tehtäväksi käytäntö on osoittanut mm. katu- ja yleisillä alueilla tapahtuvien toimintojen luvituksen kuten kaapeleiden ja niiden varusteiden sijoitus- ja kaivuluvitukset. Lupahakemuksen käsittelyn kiireellisyydestä ja lautakunnan kokousaikatauluista johtuen, on lupakäsittely aikaisemmin tarvittaessa viety kunnanhallituksen ratkaistavaksi. Esitetyn 10 kohdan mukainen ratkaisuvalta on ollut voimassa 2.2.2017 lähtien.

 

Em. kaapeleiden sijoitus- ja kaivuulupien osalta on ollut jo vuodesta 2007 lähtien voimassa mm. kunnanhallituksen määrittelemät ohjeet kaivutöiden suorittamisesta yleisillä alueilla. Lisäksi kaivulupien käsittelystä perittävät maksut on valtuusto vuosittain vahvistanut talousarvion hyväksymisen yhteydessä.

Aikaisempina vuosina on tullut eteen useita tilanteita, jolloin nykyisen käytännön mukainen kunnan päätöksenteko ei ole taipunut asiakkaan tarpeisiin lupien käsittelyaikataulujen suhteen ja kaivutyöt ovat tarpeettomasti viivästyneet.

 

Tekninen johtaja:

Lautakunta päättää delegoida tekniselle johtajalle:

 

Tekninen johtaja valitsee vakituiset ja määräaikaiset (yli vuoden) työntekijät, poislukien kiinteistöpäällikkö, huoltomestari, rakennusmestari, ravintopalvelupäällikkö, maanmittausteknikko, maanmittausinsinööri sekä tiemestari.

 

Kunnan maa- ja vesialueille, kaduille, puistoille ja muille yleisille alueille haettavien kaapeleiden, johtojen ja putkien sekä niihin liittyvien laitteiden sijoitus- ja kaivulupien myöntäminen (pois lukien MRL:n mukaiset luvat, joista päättää Rakennus- ja ympäristölautakunta ja/tai sen määräämä viranhaltija)".

 

Lautakunnan otto-oikeuden lisäksi, on teknisen johtajan harkinnassa kulloisenkin päätöksen vaikuttavuus huomioiden saattaa asia lautakunnan päätettäväksi.

 

Päätös:

Vuokko Mäntymaa esitti, että esityksen kohtaa 1 (henkilöstövalinnat) ei hyväksytä. Pirkko Jauhojärvi kannatti.

 

Kunnan maa- ja vesialueille, kaduille, puistoille ja muille yleisille alueille haettavien kaapeleiden, johtojen ja putkien sekä niihin liittyvien laitteiden sijoitus- ja kaivulupien myöntäminen (pois lukien MRL:n mukaiset luvat, joista päättää Rakennus- ja ympäristölautakunta ja/tai sen määräämä viranhaltija)" hyväksytään teknisen johtajan ratkaisuvaltaan.

 

Lautakunta hyväksyi yksimielisesti Vuokko Mäntymaan esityksen.

 

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa