Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.12.2022/Pykälä 517

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Sosiaali- ja terveyslautakunta

§ 64

30.11.2022

Kunnanhallitus

§ 517

15.12.2022

 

Vpl, shl, ikäihmisten ja kehitysvammaisten ihmisten päivätoiminnan kuljetukset sekä kuljetukset terveyskeskuksesta Oulun yliopistolliseen sairaalaan/Option käyttö vuodelle 2023

 

314/02.08.01/2018

 

Sotelk 30.11.2022 § 64

 

 

Kittilän kunnanhallitus on päätöksellään 3.12.2021 § 557 tehnyt hankintapäätöksen vpl, shl, ikäihmisten ja kehitysvammaisten ihmisten päivätoiminnan kuljetuksista sekä kuljetuksista

terveyskeskuksesta Oulun yliopistolliseen sairaalaan ja Lapin keskussairaalaan ajalla 1.1.2022-31.12.2022.

 

Valintaperusteena on ollut hinnaltaan edullisin ehdot täyttävä tarjous. Hankintaan on sisältynyt mahdollisuus option käyttöön

( 1+1 vuotta ).

 

Hankintapäätökseen on lisäksi kirjattu, että optiovuosien osalta tulee huomioida sopimuksissa hyvinvointialueiden toiminnan aloittaminen vuonna 2023 ja maininta siitä, että tuolloin kunta voi siirtää sopimuksen kolmannelle ilman lisäkustannuksia.

 

Kunnanhallituksen päätös 3.12.2021 § 557 oheismateriaalina.

 

Sopimuskauden jatkamisesta optiomahdollisuutta hyödyntäen on käyty keskustelut Kittilän kunnan ja Lapin hyvinvointialueen viranhaltijoiden välisenä. Yhteisenä tahtotilana on varmistaa muutostilanteessa se, että palveluita käyttävien kansalaisten osalta ei aiheudu tilannetta, jossa palvelut eivät toimi tai ne jäävät kokonaan saamatta. Neuvotteluissa on päädytty yhden optiovuoden käyttöön, mikä mahdollistaa turvallisen siirtymän sekä asiakkaiden, palveluntarjoajien että Lapin hyvinvointialueen näkökulmasta. Kittilän kuntaan ei ole sopimuskauden aikana tullut negatiivista palautetta palveluiden käyttäjiltä yhdenkään sopimuskumppanin osalta, jolloin kunnan näkökulmasta option tarjoaminen on ollut mahdollista kaikille sopimuskumppaneille. Kaikki sopimuskumppanit ovat ilmoittaneet hyväksyvänsä sopimuksen jatkamisen omalta puoleltaan nykyisin sopimusehdoin.

 

Perusturvajohtaja:

Sosiaali- ja terveyslautakunta esittää kunnanhallitukselle, että

 

  1. vpl, shl, ikäihmisten ja kehitysvammaisten ihmisten päivätoiminnan sekä terveyskeskuksesta Oulun yliopistolliseen sairaalaan ja Lapin keskussairaalaan suuntautuvien kuljetusten osalta otetaan käyttöön yhden ( 1 ) vuoden optio nykyisillä sopimusehdoilla aj. 1.1.-31.12.2023,

 

  1. sopimuskauden jatko tehdään kaikkien niiden yritysten kanssa, jotka ovat tulleet alkuperäisellä hankintapäätöksellä valituiksi ja jotka ovat halukkaita jatkosopimukseen,

 

  1. optiovuotta koskeva sopimus siirretään Lapin hyvinvointialueelle sellaisenaan vastuineen ja velvoitteineen,

 

  1. oikeuttaa perusturvajohtajan allekirjoittamaan optiovuotta koskevat sopimukset kunnan puolesta.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Khall 15.12.2022 § 517

 

Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus päättää hyväksyä sosiaali- ja terveyslautakunnan esityksen.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa