Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.12.2022/Pykälä 515

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Tekninen lautakunta

§ 31

10.03.2022

Kunnanhallitus

§ 515

15.12.2022

 

Teknisen sihteerin nimikkeen muuttaminen toimistovastaavaksi

 

70/01.01.00/2022

 

Teknlk 10.03.2022 § 31

 

 

(Lisätietoja: Tekninen johtaja p. 040 5406357)

 

Teknisen toimen teknisen sihteerin kanssa käydyn kehityskeskustelun perusteella teknisen sihteerin tehtävänimike tulisi muuttaa nimikkeeksi, joka paremmin kuvaa nykyistä tehtävänkuvaa.

 

Poikkeavia työtehtäviä normaaleihin toimistotyön tehtäviin on mm. vakuuksien seuranta ja valvonta, urakkatietojen veroilmoitusten teko kuukausittain, kunnan kiinteistöjen sähköisen lukitusjärjestelmän pääkäyttäjä ja avainten hallinta, hylättyjen/romutettujen ajoneuvojen selvittely sekä joidenkin päätösten valmistelu.

 

Tekninen johtaja:

Tekninen lautakunta päättää muuttaa tekninen sihteeri Päivi Kivimäen nimikkeen toimistovastaavaksi 1.4.2022 alkaen.

 

Päätös:

Tekninen sihteeri Päivi Kivimäki poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Sihteerinä toimi tekninen johtaja.

 

Tekninen johtaja muutti esitystään seuraavasti: Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se päättää muuttaa teknisen sihteerin nimikkeen toimistovastaavaksi 1.4.2022 alkaen.

 

Muutettu esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

__________

 

Khall 15.12.2022 § 515

 

(Lisätietoja: Henkilöstöpäällikkö, puh. 040 545 5793)

 

Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus toteaa, että tämä asia on tullut käsitellyksi tehtävänimikkeiden muuttamista koskevan pykälän yhteydessä.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa