Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 03.10.2022/Pykälä 33

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Tarkastuslautakunta

§ 33

03.10.2022

 

Tarkastuslautakunnen talousarvio ja menojen hyväksyminen

 

Tarklk 03.10.2022 § 33

 

Valtuuston hyväksymän vuoden 2022 talousarvion mukaan

tarkastuslautakunnan talousarvion menot ovat 37.800 euroa. Kesäkuun lopun tilanteen mukaan menoista on käytetty 13.784 euroa

 

Tässä yhteydessä tarkastuslautakunta esittää valtuuston hyväksyttäväksi talousarvion vuodelle 2023.

 

Ehdotus:

Tarkastuslautakunta merkitsee tiedoksi vuoden 2022 talousarvion ja toteaa sen olevan myös lautakunnan käyttösuunnitelman. Tarkastuslautakunta päättää, että lautakunnan menojen hyväksyjänä sen toimikaudella toimii controller.

 

Samassa yhteydessä tarkastuslautakunta esittää vuoden 2023 talousarvioon varattavan summan.

 

Päätös:

Tarkastuslautakunnan talousarvion 2022 toteutuminen merkittiin tiedoksi. Tarkastuslautakunta esittää, että tarkastuslautakunnan talousarvioon vuodelle 2023 varataan 38.000 euroa.

 

Pöytäkirjamerkintä: Lounastauko 11.30 - 12.13.

 

Maija Linnala poistui klo 11.30.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa