Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koululautakunta
Pöytäkirja 30.11.2022/Pykälä 85

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Koululautakunta

§ 85

30.11.2022

 

Koululautakunnan kokousaikataulu ajalle 1.1.-30.6.2023

 

Koululk 30.11.2022 § 85

 

(Lisätietoja: sivistystoimenjohtaja puh. 040 705 7486)

 

Kittilän kunnan hallintosäännön 127 §:n mukaan toimielimen kokoukset pidetään toimielimen päättämänä aikana ja paikassa.

 

Kokous pidetään myös, kun puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä.

Hallintosäännön 128 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtaja.

 

Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä.

Kokouskutsu lähetetään jäsenille sekä varajäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai velvollisuus toimielimen päättämällä tavalla.

 

Sivistystoimenjohtaja:

 

Koululautakunta päättää, että lautakunta kokoontuu vuoden 2023 kevätkauden aikana seuraavasti:

 

25.1.2023 klo 13:00

22.2.2023 klo 13:00

29.3.2023 klo 13:00

24.5.2023 klo 13:00

14.6.2023 klo 13:00

 

Koululautakunnan kokouskutsu ja esityslista tulee julkaista sähköisessä kokouspalvelussa vähintään kuusi (6) päivää ennen vapaan sivistystyön lautakunnan kokousta kullekin jäsenelle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Viikonlopun päivät sisältyvät laskennallisiin päiviin.

 

Esityslistat lähetetään sähköpostilla lisäksi kunnanhallituksen puheenjohtajalle ja kunnanjohtajalle sekä laitetaan kunnan www-sivuille.

 

Lautakunnan kokouksen pöytäkirja tarkistetaan kokouksessa päätettynä ajankohtana ja pidetään nähtävänä kunnanvirastolla pöytäkirjantarkistusta seuraavana arkipäivänä. Pöytäkirja julkaistaan myös kunnan www-sivuilla.

 

Päätös:

 

Esitys hyväksyttiin.

_________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa