Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.10.2022/Pykälä 411

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Tekninen lautakunta

§ 141

05.10.2022

Kunnanhallitus

§ 411

25.10.2022

 

Harjoitusradan ulkoilureitti

 

373/10.03.01/2022

 

Teknlk 05.10.2022 § 141

 

 

(Lisätietoja: Reittisuunnittelija p. 040 6796 737)

 

 

Kittilän kunnanhallitus on hyväksynyt 08.06.2021 §267 Levin pyörämatkailun kasvuohjelman, jonka tavoitteena on kehittää pyörämatkailun olosuhteita Levillä ja lisätä pyörämatkailun mahdollisuuksia. Kasvuohjelman yleissuunnitelmassa määritetään erityyppisten reittien sijainteja, ominaisuuksia ja kehittämistarpeita. Levin pyörämatkailun kasvuohjelman perusteella Levin alueella on edellytykset nousta pyörämatkailun ja etenkin maastopyöräilyn johtavaksi keskukseksi.

 

Nykyiset Levin lähialueen ulkoilureitit koostuvat pääosin leveistä latupohjista, jotka eivät yksinään palvele maastopyöräilyä. Uusi ulkoilureitti Harjoitusrata on suunniteltu vastaamaan kysyntää, joka palvelee maastopyöräilyn lisäksi alueen vuokraamoita ja ohjelmapalveluyrityksiä. Uusi ulkoilureitti on suunniteltu toimimaan harjoitusratana kaiken tasoisille maastopyöräilijöille sekä lähtöpisteenä pidemmille pyöräretkille.

 

Uusi ulkoilureitti lähtee olemassa olevan Sirkan ulkoilureitti reitin varresta. Uusi ulkoilureitti kiertelee metsämaastossa korkeuskäyriä sekä maastonmuotoja hyväksi käyttäen. Reitti mutkittelee kohti itää ja yhdistyy ennen Draivia Isopororeitti ulkoilureittiin. Olemassa olevaa ulkoilureittiä pitkin palataan takaisin lähtöpisteeseen ja radan voi ajaa uudelleen. Reitti on yksisuuntainen sekä se on sallittu ainoastaan pyöräilyyn.

 

Liitteenä ulkoilureittisuunnitelman selostusosa sekä ulkoilureitin kartta.

 

Vs.tekninen johtaja:
Lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se päättää asettaa Harjoitusradan ulkoilureittisuunnitelman yleisesti nähtäville ulkoilulain 4 §:n mukaisesti. Reittisuunnitelman nähtävillä olosta ilmoitetaan erikseen asianosaisena oleville maanomistajille ja pyydetään paliskunnan lausunto.

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Khall 25.10.2022 § 411

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää hyväksyä teknisen lautakunnan esityksen.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa