Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.10.2022/Pykälä 433

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 433

25.10.2022

 

Kunnan henkilöstön työhyvinvointikyselyn tulokset

 

247/01.04.01/2017

 

Khall 25.10.2022 § 433

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Kunnanvaltuuston hyväksymässä talousarviossa on tavoitteena, että kunnan henkilöstön työhyvinvointia seurataan työhyvinvointikyselyllä vuosittain.

 

Kunnan henkilöstölle toteutettiin työhyvinvointikysely sähköisenä kyselynä 13.04.2022 - 29.05.2022 välisenä aikana Kuntien eläkevakuutuksen kyselyjärjestelmässä. Kokonaisuudessaan kyselyyn vastasi yhteensä 272 työntekijää. Kyselyn vastausprosentti oli noin 52,1 %. Raportointia ei ole tehty, mikäli vastaajia on vähemmän kuin 5. Kun vastaajia on vähintään 10 esitetään myös kysymyskohtaisia jakaumatietoja. Kyselyssä on pääosin käytetty viisiluokkaista vastausasteikkoa, jossa 1 = täysin eri mieltä. 5 = täysin samaa mieltä.

 

Kittilän kunnan verrokkiryhmä on keskisuuret kunnat ja vertailuaineisto koostuu 46 organisaatiosta. Vertailuaineistossa on yhteensä 8815 vastaajaa. Vertailuaineisto on kyselyvuodelta ja kolmelta edelliseltä kalenterivuodelta. Vertailua omaan aiempaan kyselyyn ei tehdä, kun tämä on ensimmäinen kunnassa toteutettu Kevan työhyvinvointikysely. Edellinen koko kuntaorganisaatiota koskeva kysely on tehty keväällä 2018 työhyvinvointihankkeen yhteydessä.

 

Kysytyt aihealueet olivat seuraavat:

-Työn sujuminen työyhteisössä

-Työtehtävät ja omat voimavarat

-Työhön liittyvät tuntemukset

-Lähiesihenkilötyö

-Työnantajan toiminta

-Käsitys työnantajasta

-Asiakkaat ja yhteistyö

-Työn ja muun elämän yhdistäminen

-Turvallisuus työpaikalla

-Työterveyshuollon toiminta

 

Työhyvinvointikyselyllä saadaan tietoa kunnan henkilöstön työhyvinvoinnista ja sen pohjalta voidaan arvioida ja kehittää työhyvinvoinnin ja työkyvyn johtamista, henkilöstön työhyvinvointia sekä työn tuloksellisuutta.

 

Kyselyn tulokset on käsitelty johtoryhmässä 23.9.2022 ja tuloksia käsitellään parhaillaan toimialoilla ja tulosalueilla henkilöstön kanssa.

 

Oheismateriaalina on Kevan järjestelmän raportti kyselyn tuloksista.

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi työhyvinvointikyselyn tulokset.

 

Päätös:

Henkilöstöpäällikkö Leni Karisaari esitteli asiaa kokouksessa.

 

Kunnanhallituksen jäsen Tarmo Salonen poistui kokouksesta henkilöstöpäällikön esityksen ollessa kesken klo 16.22.

 

Kunnanjohtajan muutettu päätösesitys:

Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi työhyvinvointikyselyn ja käsittelee kokouksessaan 7.12. henkilöstö- ja työhyvinvointiohjelman, ja kuulee samassa yhteydessä toimialajohtajia.

 

Henkilöstöä kuullaan asian valmistelussa.

 

Kunnanjohtajan muutettu päätösesitys tuli kunnanhallituksen päätökseksi.

 

Kunnanhallituksen varajäsen Sirkka Hangasvaara poistui kokouksesta klo 17.26.

 

Tauko pidettiin klo 17.26 - 17.33.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa