Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.10.2022/Pykälä 418

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 340

30.08.2022

Tekninen lautakunta

§ 162

05.10.2022

Kunnanhallitus

§ 418

25.10.2022

 

Valtuustoaloite/Kittilän jäähallin kunnostaminen ja kehittäminen

 

272/10.03.02/2022

 

Khall 30.08.2022 § 340

 

 

Valtuutettu Tuomas Similä (Kesk.) jätti valtuuston kokouksessa 20.6.2022 Keskustan, Vas:n, SDP:n, PS:n, KL:n, OMK:n ja Kok.:n valtuustoryhmien sekä varavaltuutettu Ahti Ovaskaisen (Vihreät) puolesta seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:

 

"Kittilän jäähallin kunnostaminen ja kehittäminen

 

Kittilässä jääurheiluharrastaminen on perinteisesti ollut aktiivista. Jäähallin yksittäisiltä käyttäjiltä, käyttäjäryhmiltä, Kittilän Palloseuralta sekä jäähallin hoitajalta on saatu palautetta, että jäähalli olisi kunnostuksen tarpeessa.

 

Olisi tärkeää, että jäähallin toteuttamiskelpoiset kunnostustarpeet kartoitetaan mahdollisimman pian, jotta korjausvelka ei pääse kasvamaan liian suureksi, jäähallin käyttöaste pysyy edelleen korkeana ja olosuhteet turvalliselle jääurheiluharrastamiselle taataan jatkossakin.

 

Valtuustoaloitteen liitteenä on Kittilän Palloseuralta sekä jäähallin hoitajalta Tarmo Toivaselta saatu kattava kirjallinen palaute jäähallin kunnostustarpeista."

 

Vt. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen teknisen toimialan valmisteltavaksi. Vastuuhenkilönä on tekninen johtaja.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Teknlk 05.10.2022 § 162

 

 

Aloitteen mukana on liite jäähallin saneerauksen tarpeesta käyttäjien edustajilta.

 

Koulujen, päiväkotien, kansalaisopiston, urheiluseurojen ja hallihenkilökunnan näkemykset 27.9.2022 oheismateriaalina.

 

Mikäli hankkeeseen ryhdytään vuonna 2023, voisi valmisteluvaihe muodostua teknisen ja sivistystoimen yhteistyönä, sekä suunnittelumäärärahan myöntämisen edellyttämänä:

 

  1. Sivistystoimi laatii tarveselvityksen tehdyn aloitteen pohjalta.

  2. Tarveselvityksen hyväksyntä 2023.

  3. Mikäli tarveselvitys hyväksytään, niin hankkeen suunnittelumäärärahat käsiteltäisiin TA2024 yhteydessä.

  4. Tarveselvityksen pohjalta puitesopimussuunnittelija laatii hankesuunnitelman sisältäen luonnossuunnitelman 2024.

  5. Hankesuunnitelman hyväksyntä 2024.

  6. Hyväksytyn hankesuunnitelman jälkeen laaditaan tarvittavat toteutussuunnitelmat puitesopimusten pohjalta.

  7. Sivistystoimi hakee hankkeeseen valtionapua vuoden 2024 loppuun mennessä liikuntapaikkakohteena.

  8. Toteutusmääräraha hankkeelle vuoden 2025 talousarviossa.

 

 

Vs.tekninen johtaja:
Lautakunta päättää esittää aloitteen johdosta kunnanhallitukselle, että se päättäisi hyväksyä toteutettavaksi edellä esitetyn jäähallin 1-8 kohtien valmisteluvaiheen toimenpideohjelman. Päätös saatetaan tiedoksi aloitteen tekijöille ja kunnanvaltuustolle.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Khall 25.10.2022 § 418

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää hyväksyä esitetyn jäähallin 1-8 kohtien valmisteluvaiheen toimenpideohjelman.

Kunnanhallitus päättää hyväksyä edellä esitetyn vastaukseksi valtuustoaloitteeseen ja lähettää vastauksen edelleen tiedoksi valtuustolle.

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle aloitteen toteamista loppuun käsitellyksi.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa