Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.10.2022/Pykälä 405

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 405

11.10.2022

 

Kunnanvaltuuston kokouksen 19.9.2022 päätösten laillisuusvalvonta ja täytäntöönpano

 

Khall 11.10.2022 § 405

 

(Lisätietoja: Hallintojohtaja Sanna Ylinampa, puh. 040 653 0774)

 

Kuntalain 39 §:n perusteella kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kuntalain 96 §:n mukaan jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

 

Kunnanvaltuuston kokouksessa 19.9.2022 käsiteltiin seuraavat asiat:

 

§

Otsikko

75

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen

76

Pöytäkirjan tarkastaminen

77

Valtuustoaloite/Kylien ulkoliikuntapaikkojen ehostaminen

78

Valtuustoaloite/Melua vähentävien pehmikkeiden hankkiminen yläkoulun ruokasalin tuolien jalkoihin

79

Valtuustoaloite/Mahdollisuudet saada Raattaman koululta tilaa kyläläisten kerho- ja harrastetoiminnalle

80

Kuntalaisaloite leikkipuistosta Levijärven alueelle

81

Kuntalaisaloite Sirkkajärventien tievalaistuksesta

82

Talouden toteutuma 1-6/2022

83

Kunnanjohtajan viran julistaminen haettavaksi, viran kelpoisuusehdot ja haastatteluryhmän perustaminen

84

Kunnanjohtajan johtajasopimuksen hyväksyminen ajalle 1.9.2022-31.12.2022 tai kunnes uusi valittava kunnanjohtaja aloittaa ko. tehtävässä

85

Rauhalan kyläyhdistys ry:n hankeaikainen lainahakemus / Maaseutu Minttiin -hanke

86

Valtuustoaloite - Tulistelupaikka/nuotiopaikka Kittilän kirkonkylälle

87

Valtuustoaloite/Väestöhälyttimet

88

Valtuutettujen puheenvuorot/aloitteet

 

Kunnanjohtaja Antti Jämsénin ollessa esteellinen (Kvalt 19.9.2022 § 84 osalta: osallisuusjäävi, hallintolaki 28.1 §, 1. kohta) esittelijänä toimii hallintosäännön 3 §:n mukaisesti hallintojohtaja.

 

Hallintojohtaja:

Kunnanhallitus toteaa valtuuston 19.9.2022 päätökset § 75 - § 88 laillisiksi ja päättää panna ne täytäntöön.

 

Päätös:

Kunnanjohtaja Antti Jämsénin ilmoitti olevansa esteellinen (Kvalt 19.9.2022 § 84 osalta: osallisuusjäävi, hallintolaki 28.1 §, 1. kohta) ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi (klo 17.45-17.46).

 

Hallintojohtajan esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa