Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.08.2022/Pykälä 338

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 338

30.08.2022

 

Valtuustoaloite/Kevyen liikenteen väylä Alakylään

 

271/10.03.01/2022

 

Khall 30.08.2022 § 338

 

Valtuutettu Jukka Poti (Kok.) jätti valtuuston kokouksessa 20.6.2022 hänen lisäkseen varavaltuutettu Ahti Ovaskaisen (Vihreät) allekirjoittaman seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:

 

"Kevyenliikenteenväylä Alakylään

 

(Tekninen johtaja, sivistystoimenjohtaja)

 

Alakylässä ei ole minkäänlaista kevyenliikenteen väylää. Kyläläiset jopa pelkäävät kulkea kantatie 79 erittäin kapeaa piennarta. Tiellä 79, Kittilän eteläpuolella, on erittäin vilkas liikenne juurikin lumiseen aikaan. Lisäksi aamuisin raskaan liikenteen käyttömäärät ovat huomattavia, ympäri vuoden.

Alakylässä kuljetetaan esikoululaiset koululta päiväkodille 150m matka, koska muuta turvallista tapaa ei ole tälle matkalle.

 

Alakylän enenevän lapsi ja vanhusväestön liikkuminen, kouluun tai vaikkapa hautausmaalle on muodostunut mahdottomaksi. Kuljetetaanko Alakylässä kaikki lapset kouluun ja onko järjestelmä kaikille yhdenvertainen?

 

Onko yläkoululaisilla aamuisin turvallinen siirtymä linja-autopysäkille? Onko vanhusten kulku kerhoihin (mm. päiväkodille) turvallista?

Pääsevätkö vanhustentalon asukkaat kulkemaan turvallisesti pihapiiristään?

Joutuuko koulun ja päiväkodin paikallinen henkilökunta kulkemaan töissä autolla vain sen vuoksi, että se on ainut turvallinen vaihtoehto?

Onnistuuko kyläläisillä talvisin lemmikkien ulkoilutus turvallisesti?

 

Teknisen toimen tulisi laatia ELY- keskukselle tien turvallisuuteen liittyvä korjausehdotus näiden asioiden pohjalta tai vaihtoehtoisesti siirtää aloite mahdollisimman pikaisesti eteenpäin. Ehdotus voisi olla kevyenliikenteen väylä välille: hautausmaa - Ylipään risteys.

 

Liitteenä kaksi kuvaa."

 

Vt. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen teknisen toimialan valmisteltavaksi. Vastuuhenkilönä on tekninen johtaja.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa