Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.08.2022/Pykälä 320

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 320

16.08.2022

 

Irtisanoutuminen teknisen johtajan virasta

 

292/01.01.04/2022

 

Khall 16.08.2022 § 320

 

(Lisätietoja: Vt. kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Tekninen johtaja Lauri Kurula on toimittanut kuntaan 29.7.2022 seuraavan irtisanoutumisilmoituksen:

 

"Irtisanon virkasuhteeni päättymään 30.9.2022."

 

Kunnan hallintosäännön 60 §:n mukaan viranhaltijan ilmoitus virkasuhteen irtisanomisesta ja työntekijän ilmoitus työsuhteen irtisanomisesta saatetaan palvelussuhteeseen ottamisesta päättäneen viranomaisen tietoon.

Kunnan hallintosäännön 45 §:n mukaan kunnanvaltuusto päättää kunnanjohtajan, hallintojohtajan, elinkeinojohtajan, controllerin, perusturvajohtajan, sivistystoimenjohtajan ja teknisen johtajan valinnasta.

 

Vt. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi ja hyväksyy Lauri Kurulan irtisanoutumisen teknisen johtajan virasta 1.10.2022 alkaen.

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa