Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.08.2022/Pykälä 291

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 291

16.08.2022

 

Etuosto-oikeuden käyttämättä jättäminen, kiinteistökauppa 15.7.2022

 

2/10.00.01/2022

 

Khall 16.08.2022 § 291

 

(Lisätietoja: Maanmittausinsinööri Toni Juuti, puh. 040 762 2917)

 

Kittilän kunnan hallintosäännön 25 §:n kohdan 17 mukaan etuosto-oikeuden käyttämättä jättämisestä päättää kunnanhallitus.

 

Etuostolain 1 §:n mukaan etuosto-oikeutta voidaan käyttää maan hankkimiseksi yhdyskuntarakentamista sekä virkistys- ja suojelutarkoitusta varten.

 

Kittilän kunnan Tepaston kylässä sijaitsevasta kiinteistöstä * * * * * * * * * * * * * * * ja kiinteistöstä * * * * * * * * * * * * * * on tehty 15.7.2022 allekirjoitetulla kauppakirjalla kiinteistökaupat.

 

Kunnalta on pyydetty ilmoitusta siitä, käyttääkö Kittilän kunta etuosto-oikeutta ko. kiinteistökaupassa.

 

Vt. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää, että Kittilän kunta ei tule käyttämään etuosto-oikeutta 15.7.2022 allekirjoitetussa kiinteistökaupassa koskien kiinteistöä * * * * * * * * * * * * * ja kiinteistöä * * * * * * * * * * * * * *.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa