Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Revontuli-Opiston jaosto
Pöytäkirja 15.06.2022/Pykälä 17

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Revontuli-Opiston jaosto

§ 17

15.06.2022

 

Revontuli-Opiston kurssimaksuperusteen muuttaminen opistoalueen ulkopuolelta tulevan opettajan kurssilla kaudelle 2022-2023

 

VapsivJ 15.06.2022 § 17

 

(Lisätietoja: Revontuli-Opiston rehtori p. 040 564 1435)

 

 

Revontuli-Opiston jaosto on kokouksessaan 8.3.2022 vahvistanut Revontuli-Opiston kurssimaksuperusteet toimintakaudelle 2022-2023 (VapsivJ 08.03.2022 § 7). Kurssimaksuperusteissa on opiston aloittamisajankohdasta lähtien (1.1.2010) ollut voimassa peruste, jonka mukaan opistoalueen ulkopuolelta tulevien opettajien kurssimaksut hinnoitellaan korkeammiksi kuin opistoalueen sisäpuolelta tulevien opettajien kurssit.

 

 

Lähtökohtana korkeammalle maksuperusteelle on ollut paitsi matkakustannukset myös se, että opiston ulkopuoliselta alueelta tulevat opettajat eivät maksa verojaan opistokuntiin. Tämä kurssimaksuperuste on kuitenkin aiheuttanut jonkin verran pohdintaa kurssimaksujen yhdenvertaisuudesta. Opettajien saatavuudessa on usein haasteita ja joka vuosi joillekin kursseille löydetään opettajat opistoalueen naapuri- tai lähikunnista. Useimmiten opetusmatkat asettuvat tällöin 40-160 km:n välille ja tällaisia matkoja tehdään myös opistokuntien sisällä toimivien opettajien toimesta.

 

 

Enontekiön opettajasaatavuudessa oli aiemmin haasteita ja varsin usein opettaja löytyi Muoniosta. Revontuli-Opiston jaosto teki päätöksen (VapsivJ 14.03.2019§5), jossa Muonion kunnan alueelta tulevien opettajien kurssit hinnoitellaan samoin kuin opistoalueen sisäpuolelta tulevien opettajien kurssit. Samalla jaosto päätti, että asiaa selvitetään muutoinkin opistoalueen ulkopuolelta tulevien opettajien kurssien osalta.

 

 

Revontuli-Opiston jaosto pohti kokouksessaan 17.6.2019 asiaa ja silloin esillä oli kaksi vaihtoehtoa: 1) kaikki Revontuli-Opiston toiminta-alueen rajakunnista tulevien opettajien pitämät kurssit hinnoitellaan kuten opiston toiminta-alueen sisältä tulevien opettajien kurssit. Revontuli-Opiston rajakuntia ovat Muonio, Kolari, Rovaniemi, Kemijärvi, Pelkosenniemi, Savukoski ja Inari. Kuntakarttaa tarkastelemalla voi todeta , että tällä kurssimaksuperusteella samanhintaisten kurssien opetusmatkojen kustannukset voisivat vaihdella hyvin paljon. Toinen mahdollinen malli olisi 2) asetetaan kurssimaksun perusteeksi kilometriraja, esimerkiksi 200 km, jolloin opiston ulkopuolelta tulevan opettajan kurssi hinnoiteltaisiin samalla perusteella kuin opiston sisältä tulevien opettajien, jos etäisyys opetuspisteeseen olisi 200 km tai vähemmän.

 

 

Opistoalueen ulkopuolelta tulevia opettajia on Revontuli-Opistossa vuositasolla keskimäärin noin 10. Mikäli kurssimaksuperusteita muutettaisiin, opiston menettämät kurssimaksutuotot pienenisivät jonkin verran, mutta toisaalta kurssien edullisemmat hinnat voisivat lisätä kurssien suosiota.

 

 

 

Kurssimaksuperusteiden muutos tältä osin lisäisi opistoalueella kuntalaisten yhdenvertaisuutta kurssimaksujen osalta.

 

Edellä esitetyistä malleista vaihtoehto kaksi olisi rajakuntavaihtoehtoa siinä mielessä parempi, että 200 km etäisyys mahdollistaisi opettajien käytön laajemmin lähialueelta (Pello, Ylitornio, Savukoski tai valtion rajoilla myös Ruotsin tai Norjan puolelta) ei pelkästään opistoalueen rajakunnista.

 

Revontuli-Opiston rehtori:

 

 

Revontuli-Opiston jaosto päättää, että jatkossa opistoalueen ulkopuolelta tulevien opettajien kurssit hinnoitellaan samalla kurssimaksuperusteella kuin opistoalueen sisältä tulevat kurssit, mikäli opettajan matka opetuspisteelle on 200 km tai vähemmän.

 

Päätös:

 

Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa