Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 22.06.2022/Pykälä 110

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Tekninen lautakunta

§ 110

22.06.2022

 

Levitunturin ulkoilureitti

 

203/10.03.01/2022

 

Teknlk 22.06.2022 § 110

 

(Reittisuunnittelija p. 040 6796 737)

 

Kittilän kunnanhallitus on hyväksynyt 08.06.2021 §267 Levin pyörämatkailun kasvuohjelman, jonka tavoitteena on kehittää pyörämatkailun olosuhteita Levillä ja lisätä pyörämatkailun mahdollisuuksia. Kasvuohjelman yleissuunnitelmassa määritetään erityyppisten reittien sijainteja, ominaisuuksia ja kehittämistarpeita. Levin pyörämatkailun kasvuohjelman perusteella Levin alueella on edellytykset nousta pyörämatkailun ja etenkin maastopyöräilyn johtavaksi keskukseksi.

Levitunturin huipun alueelle on rakennettu pääosin alamäki- ja enduropyöräilyyn soveltuvia reittejä. Lisäksi Levitunturin huippua kiertää patikointiin soveltuva teemareitti Jääkausipolku sekä esteetöntä matkailua tukeva Huippupolku. Levitunturin huipun alueella ei tällä hetkellä ole helppoa pyöräilyyn sopivaa ulkoilureittiä.

Levitunturiin on tarpeen rakentaa uusi ulkoilureitti tukemaan pyörämatkailua sekä monipuolistamaan reittitarjontaa. Uusi Levitunturin ulkoilureitti hyödyntää olemassa olevia toimitettuja ulkoilureittejä noin kolmen kilometrin matkan ja uutta toimitettavaa ulkoilureittiä rakennetaan noin 500 metriä. Uuden reitin rakentamisen lisäksi vanha toimitettu ulkoilureitti peruskorjataan pyöräilyyn soveltuvaksi.

Levitunturin uusi ulkoilureitti lähtee telemaston läheisyydestä kohti pohjoista. Reitti kulkee korkeuskäyrien mukaan ja koukkaa kohti länttä. Länsisuuntaan reitti ylittää kaksi rinnepohjaa ja yhdistyy Jääkausipolkuun. Uusi reitti myötäilee Jääkausipolkua Utsuvaaran eteläpuolelle, kunnes erkanee vanhalle ulkoilureitin pohjalle.

Reitti laskeutuu suoraan etelään ylittäen kaksi rinnepohjaa, kunnes siirtyy kulkemaan tunturin alametsään. Metsää pitkin reitti laskeutuu etelän suuntaan ja yhdistyy Levin ympärysreittiin. Uusi osittain rakennettava sekä peruskorjattava ulkoilureitti tuo hyvän lisän Levin lähialueen reitistöön. Reitti rakennettaan ja peruskorjataan palvelemaan isoa käyttäjäryhmää sekä mahdollistaa uusia rengasreittimahdollisuuksia.

Uutta reittiä rakennetaan koneellisesti pintamaata poistamalla sekä pengertämällä. Uusi rakennettava reitti sorastetaan noin 1,5 metrin leveydeltä. Vanha reitti peruskorjataan paikkaavalla sorastuksella sekä rakentamalla uusia pitkospuita vanhojen huonokuntoisten tilalle. Paikkaava sorastus tehdään olemassa olevan polun leveyden mukaisesti. Vanhalle ulkoilureitille tehdään käyttötarkoituksen laajennus maastopyöräilyyn.

Reitin pituus on 3,5 kilometriä ja uutta toimitettavaa ulkoilureittiä on noin 500 metriä sekä olemassa olevaa peruskorjattavaa ulkoilureittiä on noin kolme (3) kilometriä.

Liitteenä ulkoilureittisuunnitelman selostusosa sekä ulkoilureitin kartta.

Tekninen johtaja:
Lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se päättää asettaa Levitunturin ulkoilureittisuunnitelman yleisesti nähtäville ulkoilulain 4 §:n mukaisesti. Reittisuunnitelman nähtävillä olosta ilmoitetaan erikseen asianosaisena oleville maanomistajille ja pyydetään paliskunnan lausunto.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa