Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 31.05.2022/Pykälä 76

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Tekninen lautakunta

§ 76

31.05.2022

 

Kuntalaisaloite jatkuvan pysäköinnin kieltomerkistä Laitatielle

 

188/10.03.01/2022

 

Teknlk 31.05.2022 § 76

 

(Lisätietoja: Tiemestari p. 0400 862 532)

 

Kuntalaisaloitteen tekijä on jättänyt 12.5.2022 päivätyn aloitteen jossa hän esittää Kittilän kunta asettaisi pysäköintikielto merkin Laitatielle Kittilään. Aloitteen tekijä toivoo kunnan puuttuvan häiriötä aiheuttavaan pysäköintiin ja vaaralliseen ajotapaan. Yhteensä aloitteen on allekirjoittanut 13 Laitatien asukasta ja alueurakoitsijan alueen kunnossapitotyöntekijän allekirjoitus.

 

Aloitteen tekijä kertoo että, alue on lyhytaikaiselle pysäköinnille, mutta nyt alueella pysäköidään koko aikaisesti pitkiä aikoja aikaisesta aamusta myöhään iltaa. Autoille olisi tekijän mukaan omat parkkipaikat. Lisäksi hän huomauttaa aiheutuneista päästöistä, leikkivistä lapsista sekä vanhuksista, vaarallisista ajotavoista, kunnossapidolle aiheutetuista häiriöitä ja jatkuvasta häiriön tuottamisesta. Sekä aloitteen tekijä on suullisesti kertonut pysäköinnin haittaavan pihoihin ajoa ja poistumista varsinkin talviaikaan.

 

Tiemestari on kevään aikana käynyt paikan päällä tarkistamassa tilanteen useita kertoja ja kuten ilmoituksessa on mainittu, autoja on ollut pysäköitynä Laitatiellä. Autot eivät ole olleet kuitenkaan hylättyjä tai varastoituna tiellä. Autot ovat kuitenkin aiheuttaneet kunnossapidolle häiriötä ja ainakin kerran estäneet kadun kunnossapidon talvikaudella. Tiemestari on puhuttanut pysäköijää, mutta pysäköijä ilmoitti suullisesti, että pysäköinti on väliaikaista, eikä se haittaa talvikunnossapitoa tai tonteille kulkua ja alueella ei ole pysäköintikieltoa, joten hän jatkaa pysäköintiä.

 

Edellä kerrottujen seikkojen vuoksi on perusteita sille, että Laitatielle asennetaan pihakatu liikennemerkki E24 (Tieliikennelaki 10.8.2018/729 43§), jonka vaikutus on: maksimi nopeus 20km/h, pysäköinti vain merkityllä alueella, mutta sallii polkupyörän ja mopon sekä liikkumisesteisen pysäköintitunnuksella tai kotihoidon pysäköintitunnuksella varustetun ajoneuvon saa kuitenkin pysäköidä pihakadulla muuallekin, jos siitä ei aiheudu huomattavaa haittaa pihakadun liikenteelle eikä muulle käyttämiselle (8.5.2020/360).

 

Hallintosäännön § 31 kohdan 10 mukaan tekninen lautakunta toimii tiehallintoviranomaisena

 

Tekninen johtaja:

Lautakunta päättää, että Laitatielle asennetaan pihakatu E24 liikennemerkki.

 

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa