Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 31.05.2022/Pykälä 86

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Tekninen lautakunta

§ 86

31.05.2022

 

Kätkätunturin ulkoilureitti

 

203/10.03.01/2022

 

Teknlk 31.05.2022 § 86

 

(Lisätietoja: Reittisuunnittelija p. 040 6796 737)

 

Kittilän kunnanhallitus on hyväksynyt 08.06.2021 §267 Levin pyörämatkailun kasvuohjelman, jonka tavoitteena on kehittää pyörämatkailun olosuhteita Levillä ja lisätä pyörämatkailun mahdollisuuksia. Kasvuohjelman yleissuunnitelmassa määritetään erityyppisten reittien sijainteja, ominaisuuksia ja kehittämistarpeita. Levin pyörämatkailun kasvuohjelman perusteella Levin alueella on edellytykset nousta pyörämatkailun ja etenkin maastopyöräilyn johtavaksi keskukseksi.

Kätkätunturin alue on yksi Levin matkailukeskuksen tärkeimpiä luontovirkistyskohteita. Kätkätunturilla vierailee ympärivuotisesti suuri määrä ulkoilijoita. Tällä hetkellä Kätkätunturin ylittää yksi virallinen ulkoilureitti, joka ei sovellu palvelemaan monipuolisesti eri käyttäjäryhmiä, kuten maastopyöräilyä. Nykyinen olemassa oleva ulkoilureitti soveltuu patikointiin, mutta erityisesti reitin pohjois- ja eteläpään jyrkät polkuosuudet ovat liian vaativia pyörämatkailuun ja myös osalle patikoitsijoista. Ylhäällä tunturissa reittipohja ja profiili on hyvä ja sitä hyödynnetään uudessa reittisuunnitelmassa. Tunturin lakialueella on avolaavu, wc ja puuvarasto.

Kätkätunturille on tarpeellista rakentaa uusi reittilinjaus, joka mahdollistaa myös maastopyöräilyn. Uusi reitti vastaa voimakkaasti kasvaneeseen kysyntään Levin lähialueen maastopyöräilymahdollisuuksista. Reitti tulee toimimaan vahvana vetovoimatekijänä, kun halutaan houkutella pyörämatkailijoita alueelle.

Kätkätunturin uusi ulkoilureitti lähtee Immeljärven eteläpuolelta Tuomikuruntieltä loivasti lounaan suuntaan nousten metsätienpohjaa pitkin. Uusi reitti erkanee pian metsätieltä kohti Kätkätunturia. Reitti nousee luoteen suuntaan kurun pohjaa hyödyntäen ja yhdistyy tunturin lakialueella kulkevaan olemassa olevaan ulkoilureittiin. Edellä mainittu reittiosuus toimii myös huolto- ja pelastusreittinä. Uusi reitti jatkuu lakialueen yli olemassa olevan ulkoilureitin mukaisesti.

Kätkätunturin eteläpäässä uusi reitti erkanee olemassa olevalta ulkoilureitiltä mönkijän uralle. Mönkijän ura yhdistyy metsätien pohjaan. Reitti laskeutuu metsätien pohjaa alas ja yhdistyy Kätkän laavulle vievälle Liikenysloman suunnalta saapuvalle Kätkän, Pyhätunturin ja Muusan ulkoilureitille. Kätkän laavulta reitti kulkee lyhyen matkan latupohjaa pitkin kohti Leviä ja metsätien risteystä. Risteyksestä reitti kääntyy metsätielle ja erkanee pian tienpohjalta metsään. Uutta polkua pitkin reitti jatkuu takaisin Leville.

Uutta polkua rakennetaan pintamaan poistolla ja paikkaavalla sorastuksella. Niiltä osin, kun uutta polkua avataan metsään, rakennetaan polkuprofiili mahdollisimman luonnonmukaisena ja kapeana. Reittiä raivataan tarpeen mukaan ja reitti merkitään maalimerkein maastoon. Vanhat retkeilyrakenteet uusitaan ja tilalle rakennetaan uusi umpikota, wc-tilat sekä puuvarasto. Reitti rakennetaan luontoarvoja säästäen.

Reitille tehdään ulkoilulain mukainen reittitoimitus. Reitin kokonaispituus on noin 10 kilometriä ja reitti peruskorjataan ja rakennetaan noin yhden (1) metrin leveydeltä. Uusi ulkoilureitti perustetaan 3-4 metriä leveänä. Reitti perustetaan neljä (4) metriä leveänä osuudelle missä sen on tarkoitus toimia myös huolto- ja pelastusreittinä.

Niiltä osin, kun reitti kulkee voimassa olevia toimitettuja ulkoilureittejä pitkin, tehdään käyttötarkoituksen laajennus maastopyöräilyyn. Uuden reitin käyttäjäryhmät koostuvat patikoitsijoista ja maastopyöräilijöistä. Reitti on tarkoitettu ympärivuotiseen käyttöön.

Liitteenä ulkoilureittisuunnitelman selostusosa sekä ulkoilureitin kartta.

Tekninen johtaja:
Lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se päättää asettaa Kätkätunturin ulkoilureittisuunnitelman yleisesti nähtäville ulkoilulain 4 §:n mukaisesti. Reittisuunnitelman nähtävillä olosta ilmoitetaan erikseen asianosaisena oleville maanomistajille ja pyydetään paliskunnan lausunto.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa