Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 29.04.2022/Pykälä 51

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Tekninen lautakunta

§ 51

29.04.2022

 

Vesikaivoavustus

 

120/10.04.03/2021

 

Teknlk 29.04.2022 § 51

 

 

(Lisätietoja: Tiemestari p. 0400 862 532)

 

* * * * * * * hakee avustusta vesikaivon asentamisesta aiheutuneisiin kuluihin. Avustushakemus on laadittu 8.12.2021 ja osoitettu Kittilän kunnan tekniselle lautakunnalle.

 

Kiinteistön kaivo on porattu syksyllä 2021. Omakotitalo on valmistunut maaliskuussa 2022. Vesikaivo on jouduttu asentamaan, koska kiinteistö sijaitsee vesilaitoksen toiminta-alueen ulkopuolella osoitteessa * * * * * * * * * * * * * * * *.

 

Vedenpuhdistuslaitteen asentamisesta oli muodostunut kuluja yhteensä 10.127,85 €. Tarvikekustannusten osuus on 8.376,33 € ja työn osuus 1.751,52 €. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%.

 

Vesikaivoavustus on tarkoitettu haja-asutusalueella, yleisen vesiverkoston ulkopuolella oleville asuinkiinteistöille niiden vesihuollon kokonaisjärjestelyihin. Avustus koskee vain uusien kaivojen rakentamista ja niissä tarvittavien laitteiden hankintaa sisältäen mahdollisen vedenpuhdistuslaitteiston.

 

Avustusprosentti on 20 ja avustus maksetaan esitettyjä tositteita vastaan. Hakijan oman työn osuudesta maksetaan vain konetyöosuus. Saadun laskujäljennöksen mukaisesti avustettavia töitä on suorittanut Levin LVI, Maansiirtoliike Petri Junttila, Lapin maalämpö ja porakaivo, Levin Rauta, Muonion Rakennustarvike sekä Levin Sähkö.

 

Hakija sekä avustushakemus täyttävät kunnan vesikaivoavustusehdot. Näin ollen avustus on 20% hyväksyttävistä kustannuksista, jotka ovat 10.127,85 €. Täten avustuksen suuruus on 2.025,57 €.

 

Tekninen johtaja:

Lautakunta päättää myöntää hakijalle vesikaivoavustusta yhteensä 2.025,57 €.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa