Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.04.2022/Pykälä 143

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 143

26.04.2022

 

Valtuustoaloite/Rahaston perustaminen edistämään tiehankkeita

 

135/02.05.05/2022

 

Khall 26.04.2022 § 143

 

Valtuutettu Marita Toivanen jätti valtuuston kokouksessa 11.4.2022 Vasemmistoliiton, SDP:n, KL:n, PS:n, Keskustan, Vihreiden ja Koomuksen valtuustoryhmien puolesta seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:

 

"Kittilän kunnan alueella on useita valtion omistamia ja ylläpitämiä erittäin huonokuntoisia sorateitä. Myös kantatien perusparannus Kirkonkylän kohdalla ja mm. Pakatin kevyenliikenteenväylä pitäisi saada etenemään. Kunnan huono tieverkon kunto vaikuttaa negatiivisesti kunnan elinkeino- ja yritystoimintaan sekä elinvoimaan.

 

Kittilän kunta omistaa yhdessä Sodankylän kunnan ja Rovaniemen kaupungin kanssa Ounastähti kehittämiskuntayhtymän. Kuntayhtymän tehtävänä on edistää ja tukea jäsenkuntien alueilla elinkeino- ja yritystoiminnan yleisiä edellytyksiä.

 

Esitämme, että valtuusto perustaa rahaston, johon ohjataan vuosittain Ounastähti kehittämiskuntayhtymän tulouttamasta ylijäämästä 300.000-500.000 euroa. Rahaston tarkoituksena on, että sen varoja voidaan käyttää kunnan omarahoitukseen liittyen valtion maanteiden kunnossapito- ja kehityshankkeisiin sekä kevyenliikenteen väylien suunnitteluun ja rakentamiseen. Valtuusto päättää rahaston tarkemmista säännöistä."

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen hallinnon toimialan valmisteltavaksi. Vastuuhenkilönä on controller.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa