Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.04.2022/Pykälä 141

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 141

26.04.2022

 

Kunnanvaltuuston kokouksen 11.4.2022 päätösten laillisuusvalvonta ja täytäntöönpano

 

Khall 26.04.2022 § 141

 

(Lisätietoja: Vs. hallintojohtaja Antti Jämsén, puh.040 653 0774)

 

Kuntalain 39 §:n perusteella kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kuntalain 96 §:n mukaan jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

 

Kunnanvaltuuston kokouksessa 11.4.2022 käsiteltiin seuraavat asiat:

 

§ 29

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen

§ 30

Pöytäkirjan tarkastaminen

§ 31

Valtuustoaloite/Kittilän urheilukentän talvikunnossapito/lumen poistaminen kevättä varten

§ 32

Rakennusjärjestyksen uusiminen

§ 33

Kittilän kunnan tuki Ukrainalle

§ 34

Tontin hinnoittelu Vesikkopalon-Lainiojoen ranta-asemakaava (K308T1)

§ 35

Valtuustoaloite/Tulevaisuustoimikunnan perustaminen

§ 36

Puheenvuorot, aloitteet/Kvalt 11.4.2022

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus toteaa valtuuston 11.4.2022 päätökset § 29 - § 36 laillisiksi ja päättää panna ne täytäntöön.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa