Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.04.2022/Pykälä 121

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 95

15.03.2022

Kunnanhallitus

§ 121

12.04.2022

 

Valtuustoaloite/Kunnan lahja uuteen kehitysvammayksikköön

 

217/05.02.04/2020

 

Khall 15.03.2022 § 95

 

 

Valtuutettu Outi Marttila jätti valtuuston kokouksessa 28.2.2022 OMK:n valtuustoryhmän puolesta seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:

 

"KUNNAN LAHJA UUTEEN KEHITYSVAMMAYKSIKKÖÖN

 

Kittilän kuntaan valmistuu uusi kehitysvammayksikkö.

 

Kittilän kunnalla on aina ollut tapana muistaa uusia kohteita minimissään kukilla ja pienellä tervehdyskäynnillä paikanpäällä.

 

Kehitysvammaisten mielen ja fyysisen kunnon kehitykseen ja ylläpitoon on Suomessa olemassa erilaisia nykyaikaisia laitteita, pelejä yms., jotka ovat erityisryhmille yksittäisesti hankittuna erittäin kalliita.

Laitteita ja pelejä muun muassa:

. nojakuntopyörä

. tietokone, jabra ja iso näyttö: mahdollistaa monenlaisen yhteydenpidon ja esim. osallistumisen KohtaaMut -verkkokahvilaan, karaokelauluun, nettipeleihin yms.

. sisäpelejä: sisäcurling, pöytäkeilailu, tarkkuusboccia, koronapeli, bingo yms.

 

Esitämme, että Kittilän kunnan harkitessa lahjan sisältöä uuteen kehitysvammayksikköön, kunta voisi toteuttaa yksikölle arvokkaan lahjan kaikkien yhteiseen käyttöön."

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen hallinto-osaston toimialan valmisteltavaksi. Vastuuhenkilönä on hallintojohtaja.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Khall 12.04.2022 § 121

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää, että perusturvajohtaja hankkii tilaisuuteen lahjan määrärahojen puitteissa aloitteen huomioiden.

 

Kunnanhallitus esittää edellä esitetyn vastauksen valtuustoaloitteeseen tiedoksi kunnanvaltuustolle ja esittää valtuustolle aloitteen toteamista loppuun käsitellyksi.

 

Päätös:

Kunnahallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa