Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vapaan sivistystyön lautakunta
Pöytäkirja 09.06.2022/Pykälä 40

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 58

02.02.2021

Vapaan sivistystyön lautakunta

§ 14

15.03.2021

Kunnanhallitus

§ 152

30.03.2021

Kunnanvaltuusto

§ 39

26.04.2021

Vapaan sivistystyön lautakunta

§ 14

03.03.2022

Vapaan sivistystyön lautakunta

§ 40

09.06.2022

 

Valtuustoaloite/Kylien ulkoliikuntapaikkojen ehostaminen

 

427/12.04.02/2020

 

Khall 02.02.2021 § 58

 

 

Valtuutettu Jukka Poti jätti valtuuston kokouksessa 14.12.2020 Kokoomuksen ja OMK:n valtuustoryhmien puolesta seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:

 

"Kylien ulkoliikuntapaikkojen ehostaminen

 

Koronaepidemia on hankaloittanut kuntalaisten harrastusmahdollisuuksia. Ihmiset ovat siirtyneet sisältä ulos harrastamaan, mikä tietenkin on jo omalta osaltaan hyvä asia. Nyt kuitenkin on noussut esiin keskustelua kunnan harrastuspaikoista, varsinkin sivukylillä.

 

Koulujen läheisyydessä olevat kaukalot ovat joko sijoitettuna väärään paikkaan (Köngäs) tai pinta on aikojen saatossa muuttunut lähes käyttökelvottomaksi (Alakylä) tai käyttökelvottomaksi (Molkojärvi). Esimerkkejä varmasti löytyy joka kylältä, koski se sitten kaukaloita tai muita liikuntapaikkoja.

 

Liikkuminen parantaa todistetusti kansanterveyttä ja mielestäni olisi ensiarvoisen tärkeää, että kunta pitää liikuntapaikoistaan huolta, eikä siirrä kaikkia mahdollisuuksia keskustaan. Pienellä rahalla ja ehostuksella mm. kaukaloista saataisiin käypiä liikuntapaikkoja kyläläisille, eikä matka olisi kynnys käydä urheilemassa tai kuntoilemassa.

 

Liikuntamahdollisuuksien tulee olla mahdollisimman yhdenvertaiset kaikille kuntalaisille.

 

Liikunta- ja teknisen toimen tulee ryhtyä yhteistyössä selvittämään kylien rapistuneet liikuntapaikat ja alkaa korjaustoimiin pikimmiten. Kyläläisten toiveita on hyvä myös kerätä ja ottaa nämä huomioon."

 

Vs. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen teknisen lautakunnan ja vapaan sivistystyön lautakunnan yhdessä valmisteltavaksi. Vastuuhenkilönä on tekninen johtaja yhdessä liikuntasihteerin kanssa.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Vapsivlk 15.03.2021 § 14

 

 

(Lisätietoja: liikuntasihteeri puh. 040 573 1123)

 

Valtuutettu Jukka Poti on jättänyt kokoomuksen ja OMK:n valtuustoryhmien puolesta kylien ulkoliikuntapaikkojen ehostamista koskevan valtuustoaloitteen.

 

Liikuntatoimi yhtyy aloitteessa esitettyihin perusteluihin. Lisäksi liikuntatoimi katsoo, että valtuustoaloite on linjassa sivistystoimen kehittämissuunnitelmassa esitettyjen näkökohtien kanssa. Kehittämissuunnitelmassa kannustetaan käymään ponnekasta keskustelua lähiliikuntapaikkaverkoston nykytilasta ja tulevaisuudesta.

 

Maantieteellisesti laajassa kunnassa on ensiarvoisen tärkeää, että liikunnan lähipalvelut pyritään turvaamaan myös ympäryskylien asukkaille. Lähiliikuntapaikkaverkostoon panostaminen voidaan nähdä kustannustehokkaana tapana tukea kuntalaisten omaehtoista liikunta-aktiivisuutta. Lähiliikuntapaikkojen vahvuudet liittyvät ennen kaikkea helppoon saavutettavuuteen, liikunnalliseen monikäyttöisyyteen sekä verraten vähäiseen huoltotarpeeseen.

 

Liikuntatoimen saamien alustavien tietojen mukaan kunnostusta kaipaavia lähiliikuntapaikkoja sijaitsee ainakin Könkäällä, Alakylässä, Kelontekemässä, Tepsassa, Tepastossa ja Molkojärvellä. Liikuntatoimi esittää, että aloitteen johdosta käynnistetään ympäryskylien lähiliikuntapaikkojen kunnostamistarpeisiin keskittyvä selvitystyö. Selvitykseen kirjataan ainakin kohteen perustiedot, keskeiset kunnostamistarpeet, kustannusarvio sekä toteuttamisaikataulu.

 

Liikuntatoimi laatii selvityksen yhteistyössä kyläyhdistysten ja teknisen toimen kanssa. Tavoitteena on, että alkukartoitukseen perustuvat kunnostustyöt päästään suorittamaan loppukevään, kesän sekä alkusyksyn aikana. Kunnostettavien kohteiden luonteesta ja lukumäärästä riippuen varaudutaan myös siihen, että kunnostustöitä joudutaan jatkamaan vielä ensi vuonnakin.

 

Vt. sivistystoimenjohtaja:

Vapaan sivistystyön lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että

 

1) aloitteen johdosta ympäryskylien ulkoliikuntapaikkojen ehostamis- ja kunnostamistarpeet selvitetään kuluvan kevään aikana. Liikuntatoimi tekee asiassa yhteistyötä kyläyhdistysten ja teknisen toimen kanssa.Tavoitteena on, että alkukartoitukseen perustuvat kunnostustyöt suoritetaan ensi syksyyn mennessä.

 

2) aloite merkitään loppuun käsitellyksi.

Päätös:

Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

__________

 

Khall 30.03.2021 § 152

 

 

Vapaan sivistystoimen lautakunta on käsitellyt ulkoliikuntapaikkojen ehostamista ja antanut siitä selvityksen kokouksessaan.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää

 

1) merkitä sivistystoimen selvityksen asiasta tiedoksi ja todeta, että aloitteen johdosta ympäryskylien ulkoliikuntapaikkojen ehostamis- ja kunnostamistarpeet selvitetään kuluvan kevään aikana. Liikuntatoimi tekee asiassa yhteistyötä kyläyhdistysten ja teknisen toimen kanssa.Tavoitteena on, että alkukartoitukseen perustuvat kunnostustyöt suoritetaan ensi syksyyn mennessä.

Saatetaan tiedoksi aloitteen tekijöille.

 

2) esittää valtuustolle, että aloite merkitään loppuun käsitellyksi.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Kvalt 26.04.2021 § 39

 

 

Päätös:

Valtuutettu Susanna Kantola esitti, että otetaan Helpin kylä mukaan tähän kokonaisuuteen ja moottorikelkkojen hankinta mahdollistettaisiin sivukylille latujen tekoa varten.

Valtuutettu Merja Korva kannatti Kantolan tekemää esitystä.

Puheenjohtaja Aki Nevalainen esitti, että asia palautetaan valmisteluun.

Valtuutettu Akseli Erkkilä kannatti Nevalaisen esitystä.

 

Palautettiin asia yksimielisesti valmisteluun

__________

 

Vapsivlk 03.03.2022 § 14

 

 

(Lisätietoja: liikuntasihteeri puh. 040 573 1123)

 

Maaliskuussa 2021 vapaan sivistystyön lautakunta päätti (vapsivlk 15.03.2021 § 14) valtuustoaloitteen johdosta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että ympäryskylien ulkoliikuntapaikkojen kunnostamistarpeet kartoitetaan kevään 2021 aikana. Sivistystoimen sijaisjärjestelyistä johtuen kartoitus valmistui vasta marraskuussa 2021.

 

Kartoituskyselyyn vastasi yhteensä kolmekymmentäneljä (34) kylää. Kartoituskyselyn perusteella keskeisiä kunnostamis- ja kehittämiskohteita ovat mm. Helpin jääkiekkokaukalo, Kallon leikkikenttä ja frisbeegolfrata, Kaukosen urheilukenttä, Kiistalan koulun pihapiiri, Alakylän koulun pihapiiri, Kirjanselkämaan ulkoilualue, kirkonkylän kesä- ja talviuintiolosuhteet, Kuivasalmen uimaranta ja laavu, Könkään koulun pihapiiri, Pakatin ja Sirkan lähiliikuntapaikkakeskittymät, Molkojärven ulkoilureittivalaistus, Tepsan ulkoilureitistö ja frisbeegolfrata, Raattaman urheilukentän sosiaalitilat sekä Tepaston jalkapallokenttä.

 

Kartoituskyselyn tulokset on käyty läpi Leader Tunturi-Lappi ry:n kanssa. Kylien kunnostamis- ja kehittämistoimenpiteistä osa soveltuu toteutettavaksi Leader-hankkeen muodossa. Sen sijaan esimerkiksi Pakatin ja Sirkan lähiliikuntapaikkatarpeet ovat luonteeltaan sellaisia, että kyseisiin kohteisiin on perusteltua toteuttaa kattavampi tarveselvitys.

 

Huhtikuussa 2021 kunnanvaltuusto päätti (kvalt 26.04.2021 § 39) palauttaa ympäryskylien ulkoliikuntapaikkojen kunnostamista koskevan valtuustoaloitteen valmisteluun. Valtuutettu Susanna Kantola esitti, että ympäryskylille mahdollistettaisiin moottorikelkkojen hankinta hiihtolatujen tekemistä varten.

 

Kyläyhdistyksillä ynnä muilla paikallisilla yhdistyksillä on mahdollisuus hakea vapaan sivistystyön lautakunnalta latuavustusta. Latuavustussääntöjen mukainen kilometrikorvaus on 2,20 euroa/km. Koko kauden maksimiavustus on 750 euroa. Vuonna 2021 latuavustusta myönnettiin yhteensä seitsemälletoista (17) paikalliselle yhdistykselle. Ympäryskylissä hiihtolatuja kunnostetaan pääasiassa yksityisten henkilöiden moottorikelkoilla. Liikuntatoimen tiedossa ei ole, että jossakin kylässä hiihtolatu jäisi tekemättä moottorikelkan puuttumisen vuoksi. Hiihtolatujen kunnostamiseen soveltuvan nelitahtimoottorikelkan arvonlisäverollinen hankintahinta on uutena vähintään 10 000 euroa.

 

Liikuntatoimi esittää, että moottorikelkkojen hankkimisen sijaan ympäryskylien hiihtolatujen ylläpitomahdollisuuksia edistetään nykyistä latuavustusjärjestelmää kehittämällä. Latuavustussääntöjen mukainen kilometrikorvaus sekä kausikohtainen maksimiavustus ovat pysyneet samalla tasolla viimeisen kuuden vuoden ajan. Kustannusten noustessa on perusteltua selvittää, onko latuavustusta tarpeen korottaa ympäryskylien hiihtolatujen kunnossapitoedellytysten turvaamiseksi.

 

Sivistystoimenjohtaja:

 

Vapaan sivistystyön lautakunta päättää, että

 

1) ympäryskylien ulkoliikuntapaikkojen kunnostamisprosessin tilannekatsaus merkitään tiedoksi.

2) ympäryskylien hiihtolatujen ylläpitomahdollisuuksia edistetään ensisijaisesti nykyistä latuavustusjärjestelmää kehittämällä.

 

3) aloite merkitään loppuun käsitellyksi.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Vapsivlk 09.06.2022 § 40

 

(Lisätietoja: sivistystoimenjohtaja puh. 040 705 7486)

 

Vapaan sivistystyön lautakunta korjaa itseoikaisuna (hallintolaki 50 §) lautakunnan päätöksen 3.3.2022 § 14 kohdan 3, johon lisätään teksti: "esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle".

 

Kohdan 3 päätösesitys on siten kokonaisuudessaan; "Vapaan sivistystyön lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi".

 

Sivistystoimenjohtaja:

 

Vapaan sivistystyön lautakunta päättää, että

 

1) ympäryskylien ulkoliikuntapaikkojen kunnostamisprosessin tilannekatsaus merkitään tiedoksi.

2) ympäryskylien hiihtolatujen ylläpitomahdollisuuksia edistetään ensisijaisesti nykyistä latuavustusjärjestelmää kehittämällä.

 

3) esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi.

 

Päätös:

 

Jäsen Raija Palosaari poistui kokouksesta klo 15:35 tämän pykälän käsittelyn aikana.

 

Sivistystoimenjohtaja muutti esitystään siten, että

 

Vapaan sivistystyön lautakunta päättää, että

 

1) ympäryskylien ulkoliikuntapaikkojen kunnostamisprosessin tilannekatsaus merkitään tiedoksi ja asiaa edistetään aktiivisesti vuoden 2022 ja talousarviovuoden 2023 aikana.

2) ympäryskylien hiihtolatujen ylläpitomahdollisuuksia edistetään ensisijaisesti nykyistä latuavustusjärjestelmää kehittämällä.

 

3) esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että aloite todetaan loppuun käsitellyksi.

 

Sivistystoimenjohtajan muutettu esitys hyväksytiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa