Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koululautakunta
Pöytäkirja 06.04.2022/Pykälä 25

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Liitteet
  Liite 1  Raattaman koulun oppilasennuste

Koululautakunta

§ 25

06.04.2022

 

Lähikoulusopimuksen neuvotteleminen Muonion kunnan kanssa Raattamassa asuvien peruskoulun 5.-6.-luokkalaisten sekä yläkoululaisten osalta

 

Koululk 06.04.2022 § 25

 

(Lisätietoja: sivistystoimenjohtaja puh. 040 705 7486)

 

Raattamalaisten lasten varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen pitkäjänteinen järjestäminen on kirjattu koululautakunnan vuoden 2022 talousarviotavoitteeksi. Raattaman tilannetta on jo pitkään leimannut epätietoisuus ja lukuvuoden päättyessä ei ole ollut varmuutta siitä, mitä koulua oppilaat seuraavana syksynä käyvät ja miten koulukuljetukset organisoidaan. Tämä epätietoisuus on kuormittanut niin oppilaita, huoltajia kuin työntekijöitäkin.

 

Koululautakunnassa on vuoden 2021 aikana käyty useita keskusteluja Raattaman koulun tilanteesta (koululk 04.03.2021 § 23/koululk 08.04.2021 § 39/koululk 17.06.2021 § 56) sekä asiasta on laadittu valtuustoaloite (kvalt 31.05.2021 § 65/ koulk 2.3.2022 § 16). Luottamushenkilöt, viranhaltijat ja henkilökunta ovat olleet useita kertoja Raattaman koululla keskustelemassa tilanteesta.

 

Tällä hetkellä Raattaman koululla toimii esiopetus sekä peruskoulun 1.-4.-vuosiluokat, oppilaita on yhteensä seitsemän. Koululla työskentelee johtajaopettaja sekä koulunkäynninohjaaja. Varhaiskasvatus on järjestetty Raattaman koulun välittömässä läheisyydessä sijaitsevassa päiväkodissa. Viidesluokkalaiset, kuudesluokkalaiset ja yläkoululaiset käyvät Muonion yhtenäiskoulua. Raattaman kylästä tulee matkaa Muonion yhtenäiskoululle noin 45 kilometriä, kun taas Kittilän lähimpään alakouluun Sirkan koululle on matkaa 55 km ja Kittilän keskustan yläkouluun ja lukioon 75 km. Pienemmille oppilaille kyläkoulu on turvallinen ratkaisu, mutta isommat oppilaat kaipaavat ikätovereiden seuraa ja ryhmäytymistä.

 

Koulukuljetuskustannuksista ovat vastanneet Muonion ja Kittilän kunnat vuosittain solmitun sopimuksen mukaisesti. Kittilän koululautakunta päätti 6.8.2021 § 79, että lukuvuonna 2021-2022 Kittilä kunta osallistuu kolmen (3) raattamalaisen oppilaan (5.-9. lk) koulukuljetusten järjestämisestä aiheutuvien kustannusten kattamiseen korkeintaan 30.000 eurolla.

 

Koululautakunta (09.09.2021 § 68) asetti huoltajien edustajista, luottamushenkilöistä sekä viranhaltijoista koostuvan työryhmän selvittämään raattamalaisten lasten varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen järjestämiseen liittyviä vaihtoehtoja tavoitteena löytää pitkäjänteinen ratkaisu. Huomioitavia seikkoja olivat mm. ikätovereiden tärkeys lasten kehityksen kannalta, oppilasmääräennusteet, tilakysymykset, koulumatkojen pituudet ja koulukuljetusten kustannukset, varhaiskasvatuksen työntekijän sijaisjärjestelyt sekä opetushenkilöstön mahdollinen lisätarve ja sijaisjärjestelyt.

 

Työryhmään kuuluivat vs. sivistystoimenjohtaja Juha Marletsuo (syksy 2021), sivistystoimenjohtaja Jutta Hartojoki (kevät 2022), vs. varhaiskasvatuspäällikkö Pirjo Junttila-Vitikka, koululautakunnan edustaja Vuokko Mäntymaa, Reijo Kyrö, Raattaman koulun opettaja Outi Saarnio sekä huoltajien edustajat Johanna Autto ja Tanja Autto. Työryhmä kokoontui yhteensä neljä kertaa; 9.11., 24.11., 16.12. ja 14.1.22.

 

Työryhmä tarkasteli seuraavia vaihtoehtoja;

 

1. Nykyinen tilanne eli yhteistoiminta Muonion kanssa

 

2. Kaikki alakoululaiset Raattaman koulussa (edellyttäisi toisen opettajan palkkaamista)

 

3. Raattaman alakoululaiset siirtyisivät Sirkan koululle ja yläkoululaiset Kittilän yläkoululle (osan oppilaita koulumatka ylittäisi lakisääteisen ajan)

 

4. Päiväkodin ja koulun yhteistyön tiivistäminen (päiväkoti koulun tiloihin)

 

Työryhmän yksimielisenä esityksenä oli vaihtoehto 1 eli nykyinen järjestely, jossa Raattaman koululla järjestetään opetusta 0.-4.-luokille ja 5.- ja 6.-luokkalaiset ja yläkoulun oppilaat käyvät koulua Muoniossa.

 

Työryhmä toivoi, että sivistystoimenjohtaja neuvottelisi lähikoulusopimuksesta Muonion kanssa. Kittilän kunta on tehnyt Kolarin kunnan kanssa vastaavan lähikoulusopimuksen (Koululk 11.06.2020 § 47), jossa Ylläsjärven alueen peruskouluikäisten lasten lähikouluksi osoitetaan Ylläsjärven koulu Kolarin kunnan puolella. Sopimuksessa Kolarin kunta vastaa oppilaiden kaikista perusopetuslain mukaisista etuuksista ja oikeuksista ja Kittilän kunta opetuksen järjestämisestä aiheutuneista kustannuksista. Sopimuksessa on sovittu myös koulukuljetusten kustannuksista.

 

Keväällä 2022 sivistystoimenjohtaja on käynyt kolme alustavaa keskustelua Muonion sivistystoimenjohtajan ja vs. sivistystoimenjohtajan kanssa.

 

Muonion sivistyslautakunta keskusteli 29.3.2022 lähikoulusopimuksen mahdollisuudesta ja on valmis aloittamaan neuvottelut Kittilän kunnan kanssa lähikoulusopimuksen solmimisesta Raattamassa asuvien peruskoulun 5.-6.-luokkalaisten sekä yläkoulun oppilaiden osalta.

Sivistystoimenjohtaja:

 

Koululautakunta

 

1. valtuuttaa sivistystoimenjohtajan neuvottelemaan lähikoulusopimuksesta Muonion kunnan kanssa Raattamassa asuvien peruskoulun 5.-6.-luokkalaisten sekä yläkoulun oppilaiden osalta.

 

2. päättää, että sopimus tuodaan hyväksyttäväksi koululautakuntaan ja edelleen kunnanhallitukseen.

 

Päätös:

 

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa