Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koululautakunta
Pöytäkirja 06.04.2022/Pykälä 23

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Koululautakunta

§ 23

06.04.2022

 

Sivistystoimenjohtajan ajankohtaiset asiat

 

Koululk 06.04.2022 § 23

(Lisätietoja: sivistystoimenjohtaja puh. 040 705 7486)

 

 

Sivistystoimenjohtaja antaa tilannekatsauksen toimialan ajankohtaisista asioista. Samassa yhteydessä käsitellään muut koululautakunnalle tiedoksi saapuneet ja tiedotettavat asiat.

 

 

1. Sirkan päiväkodin sisäilmatutkimusten tulokset

 

 

Sirkan päiväkodin sisäilmatutkimusten tulokset kerrottiin henkilökunnalle 14.3.2022. Keskustelutilaisuudessa olivat paikalla terveystarkastaja, työterveyslääkäri, kiinteistöpäällikkö, rakennusmestari, vs. varhaiskasvatuspäällikkö, päiväkodin johtaja ja sivistystoimenjohtaja ja kolme henkilökuntaan kuuluvaa. Tutkimuksissa ei ole löytynyt mitään toimenpiteitä aiheuttavia löydöksiä.

 

 

2. Kulttuurikasvatussuunnitelma/Lastenkulttuurikeskusten liiton hanke

 

 

 

3. Harrastamisen Suomen mallin-hakemus

 

 

 

4. Erasmus-hankkeen vierailu Portugalissa

 

 

5. Oppilashuoltotyöryhmän kokoontuminen

 

 

6. Kuntaliiton verkostoperuskouluhanke

 

 

7. Valmistelussa olevat asiat

 

 

 

- Sivistystoimen vuosikello

 

- Varhaiskasvatuksen palveluseteli

 

Sivistystoimenjohtaja:

 

Koululautakunta merkitsee tiedoksi ajankohtaiset asiat.

 

Päätös:

 

Lisäksi merkittiin tiedoksi Levi Päivä 6.4.2022, ylityö- vuoronvaihtokielto varhaiskasvatuksessa sekä keskusteltiin ja merkittiin tiedoksi toimivallan delegointi henkilöstöasioissa.

 

Merkittiin tiedoksi.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa