Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Koululautakunta
Pöytäkirja 06.04.2022/Pykälä 33

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Koululautakunta

§ 33

06.04.2022

 

Kielten lehtorin virka (ruotsi ja venäjä)

 

126/01.01.01/2022

 

Koululk 06.04.2022 § 33

 

(Lisätietoja: sivistystoimenjohtaja puh. 040 705 7486)

 

Kittilän kunnassa on ollut haettavana toistaiseksi täytettävä kielten lehtorin virka 1.8.2022 alkaen. Virka on Kittilän yläkoulun ja lukion sekä Revontuli-Opiston yhteinen. Virka on ollut haettavana 16.3.2022 lukien Kuntarekryssä ja työvoimahallinnon sivuilla sekä kunnan ilmoitustaululla. Hakuaika päättyi 30.3.2022 klo 16.00.

 

Virkaan valittavalta edellytetään opetustoimen henkilöstöstä annetun asetuksen 1998/986 mukaista kelpoisuutta. Pätevyyden lisäksi otetaan huomioon kokemus vastaavanlaisista tehtävistä ja arvioidaan hakijan soveltuvuus virkaan. Hyvät yhteistyötaidot ja hyvät tietotekniset valmiudet katsotaan eduksi.

 

Määräaikaan mennessä saapui kolme (3) hakemusta. Hakijoista kaksi (2) oli kelpoisia virkaan. Haastatteluun kutsuttiin kaksi (2) hakijaa. Haastatteluryhmän muodostivat koululautakunnan puheenjohtaja Vuokko Mäntymaa, rehtori Janne Ylinampa, Revontuli-Opiston rehtori Pasi Tanninen ja sivistystoimenjohtaja Jutta Hartojoki. Kaikki haastattelut toteutettiin Teams-sovelluksen välityksellä.

 

Haastatteluryhmä haastatteli Anna Hakasalon ja Antti Rinta-Filppulan. Molemmissa haastatteluissa käytettiin samaa haastattelulomaketta.

 

Haastatteluryhmä esittää yksimielisesti, että hakemus, haastattelu, koulutustausta ja työkokemus huomioiden kielten lehtorin toistaiseksi täytettävään virkaan valitaan Anna Hakasalo ja varalle Antti Rinta-Filppula.

 

Ansiovertailu ja hakijayhteenveto oheismateriaalina.

 

Sivistystoimenjohtaja:

 

Koululautakunta päättää

 

1. että kielten lehtorin virkaan valitaan 1.8.2022 alkaen Anna Hakasalo ja varalle Antti Rinta-Filppula.

2. että ennen viran vastaanottamista työntekijän tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan, huumausainetestiä koskeva todistus (759/2004) sekä lain lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.

 

3. että virassa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa