Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 09.02.2022/Pykälä 36

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Rakennus- ja ympäristölautakunta

§ 4

13.01.2022

Rakennus- ja ympäristölautakunta

§ 36

09.02.2022

 

Rakennus- ja ympäristölautakunnan toimistotyöntekijän toimi

 

443/01.01.01/2021

 

RakYmplk 13.01.2022 § 4

 

 

Rakennus- ja ympäristölautakunnan toimistotyöntekijän toimi on ollut yleisesti haettavana 10 .12.2021 - 3.1.2022 välisen ajan.

 

Pätevyysvaatimuksena on edellytetty soveltuva AMK-tasoinen tutkinto tai aikaisempi opistotasoinen merkonomin tutkinto. Eduksi on katsottu tietotekniikan hyvä osaaminen sekä perehtyneisyys arkistotoimeen.

 

Hakemuksia on määräaikaan mennessä tullut kuusi. Hakijayhteenveto on oheismateriaalina.

 

Rakennustarkastaja:

Esitän, että hakuaikaa jatketaan 3 viikolla. Aiemmin hakemuksen jättäneet huomioidaan valinnassa.

 

Päätös:

Lautakunta päätti yksimielisesti julistaa toimen uudelleen haettavaksi ajaksi 14.1 - 4.2.2022.

Aiemmin hakemuksen jättäneet huomioidaan valinnassa.

__________

 

RakYmplk 09.02.2022 § 36

 

Toimistotyöntekijän toimi oli uudelleen haettavana 14.1. - 4.2.2022 välisen ajan.

 

Pätevyysvaatimuksena on soveltuva AMK-tasoinen tutkinto tai aikaisempi opistotasoinen merkonomin tutkinto. Eduksi katsotaan tietotekniikan hyvä osaaminen sekä perehtyneisyys arkistotoimeen sekä kunnallisen alan kokemus toimistovirkailija töissä.

 

Lisäksi suomen kielen hallinta niin suullisesti kuin kirjallisesti.

Hakemuksia saapui määräaikaan mennessä 11 kpl.

 

Rakennustarkastaja:

Esitän, että lautakunta kutsuu haastatteluun seuraavat henkilöt, Lantto Kati, Peuraniemi Johanna, Sivonen Sini ja Suomi Leena.

 

Haastattelijoina toimivat lautakunnan puheenjohtajisto, tekninen johtaja ja esittelevä rakennustarkastaja.

 

Päätös:

Rakennustarkastajan esitys hyväksyttiin.

Haastattelut pidetään joko teams-yhteydellä tai paikanpäällä.

Ympäristösihteeri Eila Örn oli paikalla asian käsittelyn ajan.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa