Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.12.2021/Pykälä 540

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 517

23.11.2021

Kunnanhallitus

§ 540

03.12.2021

 

Kunnanvaltuuston kokouksen 8.11.2021 päätösten laillisuusvalvonta ja täytäntöönpano

 

Khall 23.11.2021 § 517

 

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Kuntalain 39 §:n perusteella kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kuntalain 96 §:n mukaan jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

 

Kunnanvaltuuston kokouksessa 8.11.2021 käsiteltiin seuraavat asiat:

 

123

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä työjärjestyksen hyväksyminen

124

Pöytäkirjan tarkastaminen

125

Kiinteistö Oy Kittilän Lihankäsittelylaitoksen osakkeiden myynti

126

Vuoden 2020 arviointikertomus

127

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2022

128

Valtuustoaloite: nuorisovaltuuston edustajalle läsnäolo- ja puheoikeus Kittilän kunnanvaltuuston kokouksiin/muutos hallintosääntöön

129

Valtuutettujen puheenvuorot, kysymykset/Kvalt 8.11.2021

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus toteaa valtuuston 8.11.2021 päätökset § 123 - § 129 laillisiksi ja päättää panna ne täytäntöön.

 

Päätös:

Asia päätettiin käsitellä kunnanhallituksen seuraavassa kokouksessa perjantaina 3.12.2021 klo 9.30.

__________

 

Khall 03.12.2021 § 540

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus toteaa valtuuston 8.11.2021 päätökset § 123 - § 129 laillisiksi ja päättää panna ne täytäntöön.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa