Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.12.2021/Pykälä 535

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 510

23.11.2021

Kunnanhallitus

§ 535

03.12.2021

 

Määräalan ostaminen kiinteistöstä Nuottila

 

458/10.00.01/2021

 

Khall 23.11.2021 § 510

 

 

(Lisätietoja: Maanmittausteknikko Veli-Matti Virtanen, puh. 040 581 1889)

 

Kiinteistön * * * * * * * * * * * * omistaja (* * * * * * * *) on tarjonnut Kittilän kunnan ostettavaksi noin 30 ha:n suuruista määräalaa. Kyseessä on ns. Hepokuusikon erillispalsta.

 

Levin ympäristön osayleiskaavassa kyseisestä määräalasta on osoitettu noin 6,3 ha:n suuruinen alue retkeily- ja ulkoilualueeksi (VR-1) ja noin 23,7 ha:n suuruinen osa maa- ja metsätalousalueeksi. VR-1 kaavamääräyksen mukaan ympäristön arvoja heikentävät toimenpiteet on kielletty. MRL 43.2 §:n nojalla määrätään, että alueelle saa rakentaa vain yleistä virkistystä ja leiriytymistä palvelevia rakennuksia ja rakennelmia kuten laavuja ja katoksia sekä tupia niin, että yksittäisen rakennuksen/rakennelman pinta-ala on enintään 50 m2. Alueella on voimassa MRL 43.2 §:n toimenpiderajoitus: Puiden kaatamista, maisema-arvoja heikentävää maanrakennustyötä ja näihin verrattavaa toimenpidettä ei saa suorittaa ilman MRL 128 §:ssä tarkoitettua lupaa.

 

Määräala rajoittuu sen pohjoispuolella sijaitsevaan kunnan omistamaan kiinteistöön 261-409-20-34.

 

Kittilän kunta on pyytänyt kaupan kohteesta metsätaloudellista arviota Kittilän metsänhoitoyhdistykseltä. Metsänhoitoyhdistyksen lausunto metsän arvosta kokouksen oheismateriaalina.

 

Kiinteistön * * * * * * * omistaja on ilmoittanut olevansa valmis myymään edellä mainitun määräalan kunnalle 35 000 euron kauppahinnalla.

 

Kartat määräalasta oheismateriaalina.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää, että Kittilän kunta ostaa noin 30 ha:n suuruisen määräalan kiinteistöstä * * * * * * * * * * * *. Kauppahinta on 35 000 euroa.

 

Päätös:

Asia päätettiin käsitellä kunnanhallituksen seuraavassa kokouksessa perjantaina 3.12.2021 klo 9.30.

__________

 

Khall 03.12.2021 § 535

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää, että Kittilän kunta ostaa noin 30 ha:n suuruisen määräalan kiinteistöstä * * * * * * * * * * * *. Kauppahinta on 35 000 euroa.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa