Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 29.09.2021/Pykälä 130

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Rakennus- ja ympäristölautakunta

§ 130

29.09.2021

 

Rakennus- ja ympäristölautakunnan lausunto tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta 2020

 

226/02.06.01/2020

 

RakYmplk 29.09.2021 § 130

 

( lisätietoja rakennustarkastaja p. 0400396074 )

 

Kunnanvaltuusto (31.05.2021 § 60) velvoittaa lautakuntia käsittelemään vuoden 2020 arviointikertomuksen ja antamaan vastineet arviointikertomuksessa esitettyihin havaintoihin sekä raportoimaan valtuustolle havaintojen aiheuttamista toimenpiteistä kuluvan vuoden lokakuuhun mennessä.

 

Vuonna 2020 tarkastuslautakunnan arviointityön yhtenä painopistealueena oli tekninen toimi (tekninen lautakunta, rakennus- ja ympäristölautakunta).

Rakennustarkastaja:

Tarkastuslautakunta on tarkastellut vuonna 2020 toiminnallisten tavoitteiden toteutumista ensisijaisesti lautakuntien painopistealueilla. Johtava rakennustarkastaja ja ympäristösihteeri olivat tarkastuslautakunnan kuultavana 8.1.2021 asian johdosta.

Tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa vuodelle 2020 on käyty läpi rakennus- ja ympäristölautakunnan määrätavoitteet ja niiden toteutumisasteet sekä muutokset vuoden 2019 toteutuneeseen tilanteeseen. Toteutumisasteiden perusteella rakentamisen todetaan olleen vilkasta. Lautakunnan muiden tavoitteiden osalta on todettu taksojen ja ympäristönsuojelumääräysten hyväksyminen ja rakennuslupien käsittelyaikojen nopeutuneen vastaamaan Lapin kuntien keskitasoa rakennusvalvonnan henkilöresurssien lisäyksen johdosta.

Lautakunnalle ei ole lausuttavaa tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen vuodelle 2020.

 

Päätös:

Rakennustarkastajan esitys hyväksyttiin.

Paikalla asian käsittelyn ajan oli vt.ympäristösihteeri Pekka Nyman.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa