Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.11.2021/Pykälä 503

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 503

23.11.2021

 

Kunnanjohtajan ajankohtaiset asiat/tiedoksi annettavat asiat

 

Khall 23.11.2021 § 503

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Kunnanhallitukselle on sovittu annettavaksi tilannekatsaus kunnan ajankohtaisista asioista. Kunnanjohtaja Antti Jämsén selostaa asiaa kokouksessa. Samassa yhteydessä käsitellään muut kunnanhallitukselle tiedoksi saapuneet ja tiedotettavat asiat.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus

1) merkitsee tiedoksi kunnanjohtaja Antti Jämsénin antaman tilannekuvan koronaviruspandemiasta

 

2) merkitsee tiedoksi mahdolliset muut kunnanhallitukselle tiedotettavat asiat

 

Päätös:

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Aki Nevalainen saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 12:18.

 

Kunnanjohtaja tiedotti ajankohtaisista asioista ja kertoi, että tänään järjestetään yleisötilaisuus Ylärillä kirkonkylän asemakaavan muutoksesta ja laajennuksesta klo 17.

 

Merkittiin tiedoksi.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa