Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.11.2021/Pykälä 514

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 477

09.11.2021

Kunnanhallitus

§ 514

23.11.2021

 

Kittilä-konserni/Yhtiö -ja vuosikokousedustajien valinta kuluvalle valtuustokaudelle

 

350/00.02.01/2021

 

Khall 09.11.2021 § 477

 

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Kittilän kunta ja kunnan omistuksessa ja/tai määräysvallassa olevat tytäryhteisöt, osakkuusyhteisöt sekä kuntayhtymät muodostavat Kittilä-konsernin.


Kunnanhallituksessa 26.10. valittiin yhtiökokousedustaja Kiinteistö Oy Säästökulman yhtiökokoukseen, joka pidettiin 1.11.2021.

Ounastähti Kehittämiskuntayhtymän perustamissopimuksen 4 §:n mukaan jäsenkunnat valitsevat kuhunkin yhtymäkokoukseen erikseen yhtymäkokousedustajan. Kunnanhallituksessa 26.10. valittiin yhtymäkokousedustaja Ounastähti Kehittämiskuntayhtymän yhtymäkokoukseen, joka pidettiin 28.10.2021.

Yhtiö- ja yhtymäkokoousedustajat tulee valita valtuustokaudeksi, joka päättyy vuonna 2025.

 

Kittiläkonserni Kunta/koko konserni

 

Tytäryhteisöt

Kiinteistö Oy Kittilän Vuokratalot 100 %

Kiinteistö Oy Levin Vuokratalot 51 %

Asuntosäätiö Kittilä 100 %

Kiinteistö Oy Veitsikaira 100 %

Kittilän aluelämpö Oy 96,67 %

Oy Levi Ski Resort Ltd 51,43 %

Levin Vesihuolto Oy 94,2 %

 

Kuntayhtymät

Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 4,23 %

Kolpeneen palvelukeskus ky 3,34 %

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä 8,3 %

Lapin liitto kuntayhtymä 2,97 %

Ounastähti kehittämiskuntayhtymä 30,37 %

Lapin Jätehuolto kuntayhtymä 13,20 %

 

Osakkuusyhteisöt

Kiinteistö Oy Kittilän Säästökulma 34,70 %

Rovakaira Oy 28,8 %

Kyrön vesihuolto Oy 50 %

Levi Magic Oy 43,70 %

Levi Golf & Country Club Oy 24,8 %/42,8 %

Levin Matkailu Oy 14,0 %/24,0 %

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää valita edustajat yhtiöiden ja yhteisöjen yhtiö- ja vuosikokouksiin.

 

Päätös:

Asia päätettiin käsitellä kunnanhallituksen seuraavassa kokouksessa 23.11.2021.

__________

 

Khall 23.11.2021 § 514

 

Kunnanjohtaja:
Ounastähti Kehittämiskuntayhtymän perustamissopimuksen 4 §:n mukaan jäsenkunnat valitsevat kuhunkin yhtymäkokoukseen erikseen yhtymäkokousedustajan. Tästä johtuen Ounastähti Kehittämiskuntayhtymän osalta ei ole tarvetta valita tässä pykälässä yhtymäkokousedustajaa, vaan se valitaan jokaiseen yhtymäkokoukseen erikseen.

 

Kiinteistö Oy Veitsikairalle ei ole tarvetta valita yhtiökokousedustajaa, koska kyseinen yhtiö ei ole enää toiminnassa.

 

Kunnanhallitus päättää valita edustajat yhtiöiden ja yhteisöjen yhtiö- ja vuosikokouksiin. Yhtiö- ja yhtymäkokousedustajat valitaan valtuustokaudeksi, joka päättyy vuonna 2025.

 

Päätös:

Asia päätettiin käsitellä kunnanhallituksen seuraavassa kokouksessa perjantaina 3.12.2021 klo 9.30.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa