Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.11.2021/Pykälä 511

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kunnanhallitus

§ 511

23.11.2021

 

Raattaman Reitit ry:n anomus lainasta valaistushanketta varten

 

388/02.05.03/2021

 

Khall 23.11.2021 § 511

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Raattaman Reitit ry. anoo 29.9.2021 saapuneella hakemuksellaan hankeaikaista lainaa Raattaman Ahovaarassa olevan valaistun latuosuuden valaistuksen saneerausta varten. Hankkeen kustannusarvio on yhteensä 30.154,32 euroa. Kustannuksiin haetaan avustusta Lapin Ely-keskukselta.

 

Hakemuksen mukaan valaistu latu on jo 30 vuotta vanha. Se on pituudeltaan n. 6 km ja siinä on 140 pylvästä ja valaisinta. Valaistuksessa ilmenee jatkuvasti uusia vikoja ja sitä on vuosittain hyvin kallista korjata.

 

Yhdistyksen tarkoituksena on suoristaa kaatuneita pylväitä ja uusia lahonneet pylväät. Valaisinten valonlähde korvataan led-polttimoilla ja tarvittavat johdotukset uusitaan. Lisäksi uusitaan sähkökeskuksen korkealla sijaitseva huoltotaso ja portaat. Reitin raivaus ja työn jälkien ennallistaminen suoritetaan talkootyönä. Raattaman Reitit ry.haluaa nostaa valaistuksen energiatehokkuutta ja vähentää ympäristökuormitusta sekä parantaa reitin turvallisuutta.

 

Hakemuksen mukaan latujen kunnostus halutaan varmistaa myös hankkeen toteutuksen aikana ja koska koronan takia on latumaksujen saamisessa vielä epävarmuutta, pyydetään Kittilän kuntaa myöntämään hankkeen kustannusarvion suuruinen laina.

Suunniteltu hankeaika on 1.10.2021 - 31.5.2023.

 

Kuntalain 129 §:n mukaan kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski.

 

Hankeaikaisen lainan myöntämisestä voisi syntyä luottotappioita, koska on esimerkiksi olemassa mahdollisuus, ettei hankkeille myönnettyä tukirahoitusta lopulta saada rahoitukselle määrättyjen kriteerien jäädessä jostain syystä täyttymättä. Riskin määrä ei kuitenkaan toteutuessaan olisi merkittävä eikä uhkaisi kunnan kykyä vastata sille säädetyistä tehtävistä.

 

Raattaman Reitit ry:n lainahakemus liitteenä. Hankehakemus oheismateriaalina.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se myöntää Raattaman Reitit ry:lle hankeaikaisen lainan 30.200 euroa 0,1 %:n vuotuisella korolla, sillä edellytyksellä, että yhdistys saa Lapin Ely-keskukselta myönteisen päätöksen valaistuksen saneeraushankkeelle. Yhdistys maksaa lainan takaisin Kittilän kunnalle saatuaan hankemaksatuksen tilille, viimeistään 31.8.2023.

 

Päätös:

Asia päätettiin käsitellä kunnanhallituksen seuraavassa kokouksessa perjantaina 3.12.2021 klo 9.30.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa