Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.11.2021/Pykälä 477

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 477

09.11.2021

 

Kittilä-konserni/Yhtiö -ja vuosikokousedustajien valinta kuluvalle valtuustokaudelle

 

350/00.02.01/2021

 

Khall 09.11.2021 § 477

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Kittilän kunta ja kunnan omistuksessa ja/tai määräysvallassa olevat tytäryhteisöt, osakkuusyhteisöt sekä kuntayhtymät muodostavat Kittilä-konsernin.


Kunnanhallituksessa 26.10. valittiin yhtiökokousedustaja Kiinteistö Oy Säästökulman yhtiökokoukseen, joka pidettiin 1.11.2021.

Ounastähti Kehittämiskuntayhtymän perustamissopimuksen 4 §:n mukaan jäsenkunnat valitsevat kuhunkin yhtymäkokoukseen erikseen yhtymäkokousedustajan. Kunnanhallituksessa 26.10. valittiin yhtymäkokousedustaja Ounastähti Kehittämiskuntayhtymän yhtymäkokoukseen, joka pidettiin 28.10.2021.

Yhtiö- ja yhtymäkokoousedustajat tulee valita valtuustokaudeksi, joka päättyy vuonna 2025.

 

Kittiläkonserni Kunta/koko konserni

 

Tytäryhteisöt

Kiinteistö Oy Kittilän Vuokratalot 100 %

Kiinteistö Oy Levin Vuokratalot 51 %

Asuntosäätiö Kittilä 100 %

Kiinteistö Oy Veitsikaira 100 %

Kittilän aluelämpö Oy 96,67 %

Oy Levi Ski Resort Ltd 51,43 %

Levin Vesihuolto Oy 94,2 %

 

Kuntayhtymät

Lapin sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 4,23 %

Kolpeneen palvelukeskus ky 3,34 %

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä 8,3 %

Lapin liitto kuntayhtymä 2,97 %

Ounastähti kehittämiskuntayhtymä 30,37 %

Lapin Jätehuolto kuntayhtymä 13,20 %

 

Osakkuusyhteisöt

Kiinteistö Oy Kittilän Säästökulma 34,70 %

Rovakaira Oy 28,8 %

Kyrön vesihuolto Oy 50 %

Levi Magic Oy 43,70 %

Levi Golf & Country Club Oy 24,8 %/42,8 %

Levin Matkailu Oy 14,0 %/24,0 %

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää valita edustajat yhtiöiden ja yhteisöjen yhtiö- ja vuosikokouksiin.

 

Päätös:

Asia päätettiin käsitellä kunnanhallituksen seuraavassa kokouksessa 23.11.2021.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa