Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.08.2021/Pykälä 377

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 377

31.08.2021

 

Tunturi-Lapin kuntien ehdotus Vihreän siirtymän jaoston jäseneksi ja varajäseneksi

 

350/00.02.01/2021

 

Khall 31.08.2021 § 377

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Euroopan komission käynnistämä vihreän kehityksen ohjelma eli Green Deal on laaja ja kunnianhimoinen Euroopan Unionin kasvustrategia. Ohjelman tarkoituksena on koko EU:n talouden muuttaminen kestäväksi tulevaisuuden kannalta siten, että siirtyminen vihreään talouteen hyödyttää sekä kansalaisia että yrityksiä.

 

Kohti vihreää Kasvua - Lapin Green Deal -tiekartan laatiminen -hankkeessa on luotu eritoimialoja ja sektoreita yhdistävä Lapin vihreän kehityksen tiekartta. Tiekartta sisältää yhteisen tilannekuvan Lapin vihreää kasvua tukevista toimenpiteistä, yhdistää Lapin erisektoreiden-ja toimialojen tavoitteet ja suunnitelmat, määrittelee yhteiset tavoitteet ja avaintoimenpiteet sekä kannustaa eri sektoreita ja toimialoja yhteistä tavoitetta tukeviin vihreän kasvun toimenpiteisiin.

 

Lapin Green Deal- tiekartta toimii taustamateriaalina Lappi-sopimukselle ja tavoitteena on, että ns. Vihreä siirtymä linkittyy osaksi Lappi- sopimusta läpileikkaavana teemana näkyen kaikissa Lappi -sopimuksen painopisteissä. Lapin liiton hallitus käsitteli tiekarttaa kokouksissaan 26.4.2021 ja 7.6.2021.

 

Maakuntahallitus näki kokouksessaan 26.4 Lapin Vihreän siirtymän nivoutuvan olennaiseksi osaksi uuden ohjelmakauden aluekehittämisen painopisteitä. Tämän johdosta maakuntahallitus teki kokouksessaan aloitteen maakunnan yhteistyöryhmälle erillisen Vihreän siirtymän jaoston perustamisesta koordinoimaan, edistämään ja edelleen kehittämään Lapin maakunnan Vihreän siirtymän työtä.

 

Aluekehityslain 24 §:n mukaan maakunnan yhteistyöryhmä voi asettaa jaostoja yhteistyöryhmässä käsiteltävien muiden kuin 27 §:n 4 momentin mukaisten asioiden valmistelua varten. Vihreän siirtymän jaosto olisi Lapin maakunnan viranomaisten ja sidosryhmien asiantuntijoista koostuva toimielin, jonka tehtävänä olisi maakunnan yhteistyöryhmän alaisuudessa:

 

  • koordinoida vihreän siirtymän mukaisia toimenpiteitä

  • tehdä aloitteita kehittämistoimenpiteiksi tavoitteiden saavuttamiseksi

  • arvioida ja seurata Lappi-sopimuksen ja maakunnan älykkään erikoistumisen strategian tavoitteiden toteutumista erityisesti vihreän siirtymän näkökulmasta

Maakunnan yhteistyöryhmä päätti kokouksessaan 7.6.2021 perustaa yo. tehtäviä varten alaisuuteensa vihreän siirtymän jaoston ja pyytää ao. sidosryhmiä nimeämään ehdokkaansa jäseneksi ja varajäseneksi. Ehdotuksissa kehotetaan huomioimaan Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986).

 

Jaoston jäsenet asetetaan ohjelmakaudeksi 2021-2027.

 

Jaoston työn fasilitoinnista vastaa Lapin liitto ja jaosto voi kuulla ja kutsua työnsä tueksi asiantuntijoita.

Lapin liitto pyytää Lapin kuntia - yksi edustaja / seutukunta (1 jäsen, 1 varajäsen) nimeämään jaostoon ehdokkaansa jäseneksi ja varajäseneksi 20.8.2021 mennessä osoitteeseen info@lapinliitto.fi

 

Kunnanjohtaja:

Tunturi-Lapin kuntien ehdotuksena on jäseneksi Vihreän siirtymän jaostoon elinkeinojohtaja Katariina Palola Kittilästä ja varajäseneksi Nina-Maria Möykkynen Kolarista.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

 

Kunnanvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Pirjo Junttila-Vitikka poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 13.28.

 

Tauko pidettiin klo 13.28 - 13.42.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa