Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.08.2021/Pykälä 373

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kunnanhallitus

§ 373

31.08.2021

 

Kaavoitusaloite tuulivoimaosayleiskaavan laatimiseksi Kittilän Suurikuusikon alueelle

 

169/10.02.02/2021

 

Khall 31.08.2021 § 373

 

(Lisätietoja: Maanmittausinsinööri Toni Juuti, puh. 040 762 2917)

 

Metsähallitus on jättänyt kaavoitusaloitteen maankäyttö- ja rakennuslain 44 §:n ja 77a §:n mukaisen oikeusvaikutteisen tuulivoimaosayleiskaavan laatimisesta Kittilän Suurikuusikon alueelle. Esitetty alue sijoittuu Suurikuusikon kaivosalueen välittömään läheisyyteen ja sille on alustavasti suunniteltu sijoitettavaksi 16 tuulivoimalaa. Hanke on tarkoitus toteuttaa yhteistyössä kaivoksen kanssa.

 

Kaavoituksen lopullinen rajaus, tuulivoimaloiden sijoittelualueet kaava-alueen sisällä ja tuulivoimaloiden lopullinen lukumäärä tarkentuvat kaavaprosessin aikana ottamalla huomioon kaavoitus- ja ympäristövaikutusten arviointiprosessin (YVA) yhteydessä tehtävien selvitysten ja sidosryhmäkeskustelujen tulokset. Poronhoitolain 53 §:n määräys neuvotteluista huomioidaan kaavoitus- ja YVA-menettelyissä. Poronhoidolle aiheutuvien haittojen minimoinnissa käytetään hyväksi ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tuloksia suunnittelualueen määrittämiseen sekä metsätaloustoimia. Lisäksi Metsähallitus tulee hankkeeseen liittyen neuvottelemaan Kuivasalmen paliskunnan kanssa poronhoitoon kohdistuvien ja mahdollisesti toteutuvien haittavaikutusten kompensoimisesta julkishallinnon korvauskäytännön- ja periaatteiden mukaisesti.

 

Alueella on voimassa Tunturi-Lapin maakuntakaava ja alue varattu maakuntakaavassa merkinnällä M 4511 (maa- ja metsätalousvaltainen alue). Alueella ei ole voimassa olevia yleis- ja asemakaavoja. Suunnittelualue on pääosin Metsähallituksen hallinnoimia valtionmaita.

 

Metsähallituksen esittämässä alustavassa hankeaikataulussa osayleiskaava olisi hyväksymiskäsittelyssä 2023, jolloin tuulipuiston rakentaminen alkaisi 2024-2025 ja käyttöönotto 2025-2027.

 

Metsähallitus esittää, että se vastaa kaikista osayleiskaavan ja hankkeen selvitysten ja suunnitelmien laadinnasta ja niihin liittyvistä kulusta, kustannuksesta sekä kuulutus- yms. kuluista, pois lukien kunnan omista osayleiskaavan käsittelyvaiheisiin liittyvien lakisääteisten tehtävien hallinnoinnista ja viranomaistyöstä johtuvista kustannuksista. Lisäksi Metsähallitus esittää, että se kilpailuttaa kaavakonsultin jonka se esittää kunnalle hyväksyttäväksi kaavanlaatijaksi.

 

Tuulivoimaosayleiskaavan kaavoittamista laaditaan tarpeellisilta osin kaavoitussopimus Kittilän kunnan ja Metsähallituksen välille sen jälkeen, kun Metsähallitus on kilpailuttanut kaavakonsultin.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää käynnistää maankäyttö- ja rakennuslain 44 §:n ja 77a §:n mukaisen oikeusvaikutteisen tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen Suurikuusikon alueelle.

 

Kaavanlaatijan hyväksyminen sekä Kittilän kunnan ja Metsähallituksen välinen kaavoitussopimus tuodaan erikseen kunnanhallituksen hyväksyttäväksi.

 

Päätös:

Kunnanhallituksen jäsen Tarmo Salonen teki seuraavan vastaesityksen:

"Kittilän kunnalle on luontomatkailusta tullut tärkeä elinkeino. Koronapandemia on lisännyt ihmisten kiinnostusta luontoaktiviteetteihin ja luonnossa liikkumiseen. Maiseman kauneusarvot ovat tulleet entistäkin tärkeämmiksi tässä ajassa. Kaavaillut valtavat tuulivoimalaitokset sopivat huonosti kunnan elinkeinorakenteeseen. Tuulivoima vaikeuttaisi myös tuntuvasti poroelinkeinon harjoittamista. Kittilän Suurikuusikkoon kaavailtu tuulivoimapuisto lisäisi kaivoksen jo nyt aiheuttamaa vahinkoa porotaloudelle ja olisi Poronhoitolain 2 § vastainen.

Tuulivoimasta toteutettiin kuntalaiskysely aikavälillä 8.- 22.12.2020. Kyselyn selvä enemmistö vastusti tuulivoimaa.

Esitän että:

Kunnanhallitus ei käynnistä maankäyttö- ja rakennuslain 44§:n ja 77§:n mukaisen oikeusvaikutteisen tuulivoimaosayleiskaavan laatimista Suurikuusikon alueelle."

 

Jäsenet Marita Toivanen, Jussi Mäkitalo, Jouko Nikkinen ja Pirkko Jauhojärvi sekä varajäsen Raili Fagerholm kannattivat Salosen esitystä.

 

Puheenjohtaja Pekka Rajala totesi, että oli tehty kunnanjohtajan esityksestä poikkeava kannatettu esitys, joten asiasta on äänestettävä.

 

Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysesityksen:

Ne, jotka kannattavat kunnanjohtajan esitystä, äänestävät "jaa".

Ne, jotka kannattavat Salosen esitystä, äänestävät "ei".

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin kahdeksan (8) ei-ääntä ja yksi (1) äänesti tyhjää.

Ei-ääniä antoivat Jauhojärvi Pirkko, Mäkitalo Jussi, Nikkinen Jouko, Rajala Pekka, Salonen Tarmo, Toivanen Marita, Veltheim Saana ja Fagerholm Raili. Tyhjää äänesti Esa Ylläsjärvi.

 

Puheenjohtaja totesi, että äänin 8 - 0 (1 tyhjä) Tarmo Salosen esitys tuli kunnanhallituksen päätökseksi, eli kunnanhallitus ei käynnistä maankäyttö- ja rakennuslain 44§:n ja 77§:n mukaisen oikeusvaikutteisen tuulivoimaosayleiskaavan laatimista Suurikuusikon alueelle.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa