Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.08.2021/Pykälä 380

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 380

31.08.2021

 

Molkojärven kyläyhdistys ry:n avustushakemus kylätalon ylläpitoon koronaepidemian heikentämässä tilanteessa

 

91/02.05.01/2021

 

Khall 31.08.2021 § 380

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Molkojärven kyläyhdistys ry. anoo 6.8.2021 saapuneella hakemuksellaan Kittilän kunnalta 773,78 euron avustusta koronaepidemian vuoksi heikentyneen kassavaratilanteen parantamiseksi. Anottava summa perustuu vuoden 2019 ja 2020 toteutuneiden vuokratulojen erotukseen eli vuonna 2020 summa oli haettavan summan verran pienempi kuin vuonna 2019.

 

Molkojärven kyläyhdistys toimii entisen koulun tiloissa. Koulu on vuokrattu Kittilän kunnalta yhdistykselle. Yhdistys huolehtii polttopuiden hankinnasta ja tilojen muusta huollosta. Koululla järjestetään kokouksia, Revontuliopiston kursseja, seurakunnan tilaisuuksia yms. yhteistä toimintaa. Vuoden 2020 Revontuliopiston kurssit peruttiin maaliskuusta lähtien. Yhdistyksen tulot ovat pääosin pidettyjen kurssien tuntimääristä riippuvaisia.Yhdistykselle on tulossa syksyn aikana maksettavaksi polttopuuerä, kuntoiluvälineen hankinta, kiinteistönhoidon kustannuksia jne.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää myöntää Molkojärven kyläyhdistys ry:lle 780 euron avustuksen koronaepidemian vuoksi menetettyjen vuokratulojen korvaamiseksi. Avustus kirjataan muun toiminnan kustannuspaikalle (30105)

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa