Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.08.2021/Pykälä 362

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 362

10.08.2021

 

Valtuustoaloite osin poikkihallinnollisen sotetyöryhmän perustamiseksi

 

242/00.00.01/2021, 216/05.02/2021

 

Khall 10.08.2021 § 362

 

Valtuutettu Raili Fagerholm jätti valtuuston kokouksessa 31.5.2021 seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:

 

"VALTUUSTOALOITE

 

Kittilän sosiaali- ja terveyslautakunnassa on ollut päätettävänä 25.5.2021 asia, jossa esitettiin perustettavaksi kotisairaala ja samalla vähennettäväksi vuodeosastolta hoitopaikkoja. Samalla olisi lopetettu yksi laitoshuoltajan toimi. Asiasta ei suunnitteluvaiheessa, eikä ennen päätösesitystä oltu pyydetty lautakunnan mielipidettä. Asia päätettiin siirtää päätettäväksi syksyllä talousarviokäsittelyn yhteydessä.

 

Onko järkevää tehdä supistuksia vuodeosaston toiminnassa ja henkilöstön määrässä, ennen sotepäätöksiä. Näillä voi olla vaikutusta siihen, saammeko kuntaamme alueellisen sotekeskuksen.

 

Esitän perustettavaksi osin poikkihallinnollisen Sotetyöryhmän, suunnittelemaan ja analysoimaan tätä, ja muitakin mahdollisia ennen Sotea tulevia muutoksia."

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen hallintotoimialan valmisteltavaksi. Vastuuhenkilönä on hallintojohtaja.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa