Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 16.06.2021/Pykälä 47

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Keskusvaalilautakunta

§ 47

16.06.2021

 

Vuoden 2021 kuntavaalien tuloksen julkaiseminen ja tuloksesta tiedottaminen

 

Kvaalilk 16.06.2021 § 47

 

Vaalilain 95 §:n mukaan keskusvaalilautakunnan on viipymättä:

 

  • julkaistava vaalien tulos laittamalla sen sisältävä pöytäkirja valitusosoituksineen kunnan julkisten kuulutusten ilmoitustaululle seitsemän päivän ajaksi,

  • annettava luettelo valtuutetuiksi valituista ja heidän varajäsenistään valtuustolle ja tiedotettava siitä sillä tavalla kuin kunnan ilmoitukset kunnassa saatetaan tiedoksi, sekä

  • annettava tieto vaalien tuloksesta oikeusministeriölle sen määräämällä tavalla.

 

Tieto oikeusministeriölle annetaan siten, että keskusvaalilautakunta tallentaa tarkastuslaskennan tuloksen vaalitietojärjestelmän laskentajärjestelmään ja kuittaa tallennuksen valmiiksi.

 

Tuloslaskentajärjestelmästä on otettava pöytäkirjan liitteeksi myös seuraavat raportit:

 

KT10 äänestysaktiivisuus kunnassa

KT11 äänestysaktiivisuus sukupuolen mukaan äänestysalueittain

KT20 ehdokkaiden äänet äänestysalueittain

KT21 ehdokkaiden äänet/koko kunta

KT29 ryhmittäin ehdokkaiden äänet

KT32 ryhmien kannatus ja muutos edellisistä vaaleista

 

Liitteet jaetaan kokouksessa ja liitetään pöytäkirjaan.

 

Puheenjohtaja:

Päätetään julkaista kuntavaalien 2021 tulos ja tiedottaa siitä vaalilain 95 §:n mukaisesti.

 

Päätös:

Hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa