Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Revontuli-Opiston jaosto
Pöytäkirja 15.06.2021/Pykälä 8

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Revontuli-Opiston jaosto

§ 8

15.06.2021

 

Revontuli-Opiston kauden 2021-2022 alustavan opetusohjelman hyväksyminen

 

VapsivJ 15.06.2021 § 8

 

Revontuli-Opiston jaosto vahvistaa vuosittain opiston alustavan opinto-ohjelman. Kauden 2021-2022 kurssisuunnitteluun on vaikuttanut kevään 2021 koronavirusepidemia. Valtioneuvoston suositusten pohjalta Lapin aluehallintovirasto teki 19.2. määräyksen, jossa kokoontumisrajoitukset kiristyvät ja toisaalta opistokunnissa tartuntatautiviranomaiset tekivät erilaisia rajoituspäätöksiä, jotka pohjautuivat Lapin alueellisen koronakoordinaatioryhmän suosituksiin. Kevätkauden ensimmäiset opistotoimintaan vaikuttaneet rajoitukset astuivat voimaan 22.2.2021. Tällöin kaikkien yli 16-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminnat määrättiin keskeytettäviksi. Tämä suositus otettiin käyttöön kaikissa opistokunnissa. Myöhemmin 15.3.alkaen tätä rajoitusta vielä tiukennettiin Kittilän kunnan alueella koskemaan kaikkea yli 12-vuotiaiden ryhmäharrastustoimintaa. Opisto pystyi tässä vaiheessa jatkamaan lähiopetuksena Kittilässä vain alle 12-vuotiaiden lasten ryhmä- ja yksilöopetusta sekä aikuisten yksilöopetusta. Sodankylässä ja Enontekiöllä rajoitus koski yli 16-vuotiaiden ryhmiä.

Kevään rajoitukset astuivat voimaan puolessa välin opiston kevätkautta ja kokoontumisrajoitukset olivat voimassa 11.4.2021 saakka. Tämän jälkeen kausi vietiin päätökseen joustavasti kunnittain hieman eri tavoin. Kittilässä kurssin pitopäivästä riippuen kevätkauden päätteeksi pidettiin enää yksi tai kaksi kokoontumiskertaa alkuperäisten kurssisuunnitelmien mukaisesti. Sodankylässä ja Enontekiöllä joillakin kursseilla (TPO) järjestettiin korvaavia opetuskertoja. Osaa opiston kursseista pystyttiin rajoitusten aikana jatkamaan etäopetuksena, mutta iso osa kursseista keskeytyi kokonaan.

 

 

Niiden tuntiopettajien kohdalla, joiden kurssit toteutuivat pelkkänä lähiopetuksena, jouduttiin tekemään opetuksen keskeytyspäätös. Kevään aikana kaikkia pitämättä jääneitä tunteja ei voitu enää korvata ja näin ollen tuntiresurssia säästyi näiden koronakeskeytysten myötä noin kahden täyden opistoviikon verran.

 

Yhteensä tunteja jäi pitämättä keväällä 1180 tuntia, joista Enontekiöllä 184, Kittilässä 466 ja Sodankylässä 530 opetustuntia. Tähän perustuen opistokausi on käynnistymässä kaksi viikkoa normaalia aikaisemmin ja syyslukukaudesta tulee 13 viikkoinen normaalin 11 viikon sijaan. Pitempi opetuskausi toteutuu kaikissa opistokunnissa.

 

Revontuli-Opiston jaoston vahvistaman toimintasuunnitelman mukaan vuonna 2021 tavoiteltiin alun perin noin 17 780 opetustunnin toteuttamista. Tällä hetkellä 8.6. mennessä on toteutunut 8591 tuntia, joka on huomattavasti paremmin kuin edellisenä koronakeväänä (v 2020, 6 897 opetustuntia). Normaalivuosina kevään kokonaistuntimäärä on ollut noin 9 400 tuntia. Nyt keväällä pidetyistä tunneista Kittilässä on pidetty 4183 (3526) opetustuntia, Sodankylässä 2678 (2340) opetustuntia, Enontekiöllä 761 (699) opetustuntia ja verkko-opintoja on järjestetty 945 (322) opetustuntia. Suluissa on nähtävissä edellisvuoden tuntitilanne.

 

Syksylle 2021 on tällä hetkellä suunniteltu yhteensä 8809 opetustuntia (Enontekiö 844, Kittilä 4118, Sodankylä 3184 ja verkko-opetusta 663) joten tällä hetkellä opiston kokonaistuntimäärä vuonna 2021 tulee olemaan noin 17 400 tunnin luokkaa, joka jää tavoitteesta noin 400 tuntia.

 

 

Opetusohjelma täydentyy vielä syksyn 2021 ja kevään 2022 aikana peruuntuneiden kurssien tilalle järjestettävistä kursseista tai muista nopeasti esille tulevista koulutustarpeista. Ne järjestetään vahvistettujen tuntimäärien ja hyväksytyn talousarvion puitteissa.

 

Suunnittelussa on edelleen huomioitu etäopetuksen mahdollistamista tilanteessa, jossa koronaviruksen mahdollinen uusi aalto keskeyttäisi lähiopetuksen. Tulevana vuonna teemana on edelleen verkko-opetuksen kehittäminen ja ohjelmassa näkyy verkko-opetuksen osuuden lisääntyminen. Suunnittelussa on käytetty pohjana vuodenvaihteen kuntalaiskyselyä, joiden noin 700 esitetyn kurssitoiveen pohjalta on pyritty kuntalaisten toiveisiin vastaamaan.

 

Revontuli-Opiston kauden 2021-2022 opas taitetaan ja toimitetaan kirjapainoon 30.6.2021 mennessä. Opas on jakelussa elokuun ensimmäisellä viikolla. Syyslukukausi alkaa maanantaina 30.8.2021 ja päättyy sunnuntaina 5.12.2021.Kevään opetuskausi alkaa 17.1.2022 ja päättyy 24.4.2022.

 

Revontuli-Opiston rehtori:

Revontuli-Opiston jaosto hyväksyy kauden 2021-2022 alustavan opetusohjelman.

 

Päätös:

Hyväksyttiin esityksen mukaisesti

 

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa