Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.06.2021/Pykälä 288

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 288

22.06.2021

 

Kideve Elinkeinopalveluiden projektipäällikön tehtävänimikkeen muuttaminen kehittämisasiantuntijaksi

 

280/01.01.00/2021

 

Khall 22.06.2021 § 288

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Kittilän kunnan Kideve Elinkeinopalveluiden palveluksessa on työskennellyt henkilö projektipäällikön tehtävänimikkeellä yli 10 vuotta.

 

Aiemmin projektipäällikön tehtäväkuva on sisältänyt pääosin projekteihin liittyvää työskentelyä, raportointia ja kilpailutusten hoitamista. Tulevaisuudessa työssä painottuisivat enemmän myös yrityksille suunnattu ohjaus julkisiin hankintoihin liittyen sekä neuvonta tietosuoja-asioissa ja kestävän kehityksen aiheissa. Laajentuneiden asiakastarpeiden vuoksi kehittämisasiantuntijan tehtäväkenttä olisi laajempi kuin aiempi projektien toteuttamiseen liittyvä työ. Kehittämisasiantuntija vastaa itsenäisesti yrityksille suunnatusta neuvonnasta julkisiin hankintoihin liittyen, tietosuoja-asioissa ja kestävän kehityksen aiheissa. Lisäksi kehittämisasiantuntija vastaa projektien raportoinneista.

 

Projektipäällikön tehtävän kelpoisuusehtona on edellytetty soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, kokemusta elinkeinojen kehittämisestä ja EU-hanketoiminnasta.

 

Valtuusto on päättänyt talousarvion käsittelyn yhteydessä muuttaa kyseisen projektipäällikön tehtävän kehittämisasiantuntijan tehtäväksi, jolloin se kuvaa paremmin ja selkeämmin kyseistä tehtävää.

 

Tällä hetkellä Kittilän kunnan elinkeinotoimi on laajentunut ja hanketoiminta on laajaa.

Projektipäällikön/kehittämisasiantuntijan tehtäväkuva on selkeytynyt ja laajentunut ja tehtäväkuva muodostuu siten seuraavasti:

 

- Yrityksille suunnattu neuvonta julkisiin hankintoihin liittyen, tietosuoja-asioissa ja kestävän kehityksen aiheissa.

- Työskentely kehittämisasiantuntijalle osoitetuissa projekteissa.

- Projektien raportointi rahoittajille.

- Kideve Elinkeinopalveluiden hankintojen kilpailuttamistyö.

- Eri tahojen opastaminen projektirahoituksiin liittyen.

- Kideven ylläpitämien sähköisten palveluiden parissa työskentely. Kideven sähköisiä palveluita ovat muun muassa: www.kideve.fi, www.kittilanpalvelut.fi, www.kittilanyhdistykset.fi, www.lapinruokapiste.fi, www.laplandstone.com, rylk.kideve.fi, www.staalonfestit.fi. sekä julkisten hankintojen hankintaopas.

- Muita elinkeinojen kehittämiseen liittyviä töitä.

 

Tehtäväkuvan laajentumisen perusteella tehtävän sisältöä kuvaa paremmin nimikkeenä kehittämisasiantuntijan nimike kuin projektipäällikkö.

 

Nimikemuutoksella on myös palkkausvaikutuksia, jotka on huomioitu vuoden 2021 talousarvion hyväksymisen yhteydessä kohdistamalla talousarvioon määrärahat kehittämisasiantuntijan palkan tarkistukseen. Kuntatyönantajien palkkatilaston mukaan kehittämisasiantuntijan keskimääräinen tehtäväkohtainen palkka lokakuun 2019 tilastojen mukaan on 3513 eur/kk ja keskimääräinen kokonaisansio lokakuun 2019 tilastojen mukaan 3893 eur/kk.

 

Hallintosäännön 6 luvun ja 40 §:n mukaisesti kunnanhallitus päättää tehtävänimikkeiden muutoksista, ellei tätä toimivaltaa ole tarkemmin määritelty hallintosäännössä taikka delegoitu ko. päätösvaltaa viranhaltijalle.

 

Kunnanjohtaja:

Projektipäällikön tehtävänimike muutetaan 1.7.2021 alkaen kehittämisasiantuntijan tehtäväksi.

 

Kehittämisasiantuntijan tehtäväkohtaiseksi palkaksi määritetään 3763 euroa/kk.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa