Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.06.2021/Pykälä 322

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 322

22.06.2021

 

Kunnanhallituksen, kunnanhallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien vaali

 

272/00.00.01/2021

 

Khall 22.06.2021 § 322

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Kuntalain 30 §:n mukaan kunnassa on oltava valtuuston lisäksi kunnanhallitus ja tarkastuslautakunta.

 

Kuntalain 32 §:n mukaan toimielimen jäsenet valitaan valtuuston toimikaudeksi, jollei valtuusto ole päättänyt, että heidän toimikautensa on valtuuston toimikautta lyhyempi, tai jäljempänä toisin säädetä.

 

Kuntalain 33 §:n mukaan valtuusto valitsee jäseniksi valituista toimielimen puheenjohtajan ja tarpeellisen määrän varapuheenjohtajia. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat valitaan samassa vaalitoimituksessa, jollei valtuusto ole päättänyt puheenjohtajamallista.

 

Valtuusto voi päättää, että valtuuston puheenjohtaja, kunnanhallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat sekä lautakuntien ja valiokuntien puheenjohtajat toimivat päätoimisina tai osa-aikaisina luottamushenkilöinä.

 

Kittilän kunnan hallintosäännön 2 luvun 9 §:n mukaan kunnanhallituksessa on yhdeksän (9) jäsentä, joista valtuusto valitsee kunnanhallituksen puheenjohtajan ja I ja II varapuheenjohtajan. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

 

Kunnanhallituksen jäsenet ja varajäsenet valitaan valtuutettujen ja varavaltuutettujen keskuudesta.

 

Kuntalain 71 §:n yleisen vaalikelpoisuuden lisäksi vaalikelpoisuudesta kunnanhallitukseen säädetään kuntalain 73 §:ssä.

 

Kuntalain 73 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

1. välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan palveluksessa oleva henkilö;

2. henkilö, joka on kunnanhallituksen tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

3. kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta;

4. henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä tai säätiössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle kunnanhallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

Henkilöstön edunvalvonnasta asianomaisessa kunnassa huolehtivan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. Vaalikelpoinen ei myöskään ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa ominaisuudessa vastaa edunvalvonnasta.

 

Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan tai kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä.

 

Edellä 1 momentin 4 kohtaa ei sovelleta kunnan määräysvallassa olevan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäseneen.

 

Toimielimen jäseniä ja varajäseniä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentti, jonka mukaan kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Tasa-arvovaatimuksen on toteuduttava sekä varsinaisten että varajäsenten kohdalla.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto päättää kunnanhallituksen toimikauden pituuden.

 

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto valitsee kunnanhallitukseen yhdeksän (9) jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen.

 

Valituista valtuusto valitsee kunnanhallituksen puheenjohtajan ja 1. ja 2. varapuheenjohtajan.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa