Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.06.2021/Pykälä 284

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kunnanhallitus

§ 284

22.06.2021

 

Vuoden 2022 talousarvion sekä 2022-2024 taloussuunnitelman laadintaohje

 

250/02.02/2021

 

Khall 22.06.2021 § 284

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Kittilän kunnan hallintosäännön 65 §:n mukaan kunnanhallitus hyväksyy suunnittelukehykset ja talousarvion laadintaohjeet.

 

Kuntalain asettamat velvoitteet laadinnalle

Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on myös hyväksyttävä taloussuunnitelma suunnittelukaudeksi. Suunnitelmakausi kattaa vuodet 2022-2024.

 

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja - suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma on kuntastrategian toteuttamisen ja seurannan keskeinen väline.

 

Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan. Kittilän kunnalle on kertynyt taseeseen ylijäämää edellisiltä vuosilta vuoden 2019 loppuun mennessä noin 18,7 miljoonaa euroa, joten kuntalaissa mainittua alijäämän kattamisvelvollisuutta ei kunnalla tällä hetkellä ole.

 

Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa.

 

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava

talousarviota.

 

Kuntalaisten osallistuminen

Talousarvioesityksissä kohdennetaan määrärahoja osallistuvaan budjetointiin kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Painopistealueina ovat kulttuurinen hyvinvointi ja terveysliikunta. Osallistuva budjetointi tarkoittaa menetelmää, jossa kunnan asukkaat otetaan mukaan pohtimaan ja myös päättämään siitä, mihin kunnan määrärahoja tietyiltä osin käytetään.

 

Kittilän kunnan v.2022 taloussuunnittelun lähtökohtatilanne

Kittilän kunnan talousarvion laadinnan lähtökohtana ovat kuntastrategia, vuoden 2020 tilinpäätös, alkuvuoden 2021 toteutuma, vuoden 2021 ennuste sekä taloussuunnitelma vuodelle 2022, jota on muokattu päivitettyjen ennusteiden pohjalta.

 

Lähtökohta talousarvion ja -suunnitelman 2022-2024 laadintaan on hyvä. Taseessa on kertyneitä ylijäämiä noin 22,7 miljoonaa euroa ja kulujen kasvua on saatu kohtuullisesti hillittyä viime vuosina. Lainaa oli vuoden 2020 lopussa 1.979 euroa per asukas. Vuoden 2021 osalta näkymät sille, että talousarvioon hyväksytty ylijäämä saavutetaan ovat positiiviset ja verotulojen kertymä alkuvuonna 2021 on ollut talousarvion mukaista tahtia korkeampi. Erikoissairaanhoidon osalta toteutumavauhti on ollut budjetoitua korkeampi ja koko vuoden osaltakin riski talousarvion selkeälle ylittymiselle on olemassa ja todennäköinen tarve lisämäärärahalle.

 

Kunnalla on suunniteltu suunnitelmavuosille 2022-2023 merkittävät määrät investointeja eli vuodelle 2022 15 miljoonaa euroa ja vuodelle 11,6 miljoonaa euroa. Kunnan lainamäärä kasvaa näiden investointien myötä jopa yli 6.000 euroon per asukas ja vastaavasti konsernin lainamäärä kasvaisi vuoden 2020 lopun 8.125 eurosta/asukas selvästi.

 

Käyttötalouden kulujen budjetointi säästömahdollisuudet huomioiden

 

Talousarvioraamin oletus on, että käyttötalouden kuluerät saavat kasvaa lähinnä vain palkkojen osalta, joihin talousarviossa huomioidaan arvioituja korotuksia varten 2 %. Muut kuluerät voivat kasvaa vain perustellusta syystä. Veroprosenttien pysyessä ennallaan ja huomioiden verotuloennusteet sekä ennakkolaskelmat valtionosuuksista päädyttäisiin 6,4 miljoonan euron vuosikatteeseen, joka on vuoden 2020 toteutumaan verrattuna alempi ja kattaa vuotuisten poistojen määrän.

 

Talousarvion 2022 ja taloussuunnitelman 2022-2024 laadintaohje liitteenä.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää hyväksyä vuoden 2022 talousarvion ja 2022-2024 taloussuunnitelman laadintaohjeen.

 

Päätös:

Jäsen Raili Fagerholm, kunnanvaltuuston 2. varapuheenjohtaja Inkeri Yritys ja jäsen Ahti Ovaskainen palasivat kokoukseen klo 13.41 ennen tämän asian käsittelyn aloittamista.

 

Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa