Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.06.2021/Pykälä 309

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kunnanhallitus

§ 309

22.06.2021

 

Lausunto B2Fingold Oy:n malminetsintälupahakemuksesta, Kiekerömaa 2 (ML2018:0054)

 

2/10.01.01/2020

 

Khall 22.06.2021 § 309

 

(Lisätietoja: Maanmittausteknikko Veli-Matti Virtanen, puh. 040 581 1889)

 

B2Fingold Oy on jättänyt Tukesille Kittilän kunnan alueelle, Alakylän paliskunnan erityiselle poronhoitoalueelle kohdistuvan lupahakemuksen koskien Kiekerömaa 2 - nimistä malminetsintälupa-aluetta. Lausunto tulee toimittaa Tukesille viimeistään 7.7.2021.

 

Malminetsintäalueen pinta-ala on kokonaisuudessaan 706,99 ha.

 

Hakemuksen mukaan alueelta on mahdollista löytää kultaa, hopeaa, kuparia, nikkeliä, platinaa, palladiumia, sinkkiä ja lyijyä sisältäviä kaivosmineraaleja. Arvio perustuu alueen geologiseen ympäristöön ja tähän asti suoritettuihin tutkimusten tuloksiin.

 

Hakemuksen tutkimussuunnitelmaan kuuluvat seuraavat menetelmät: pohjamoreeninäytteenottoa, geofysikaalisia lentomittaukset, geologinen kartoitus ja näytteenotto vasaralla, tutkimusojitusta ja timanttikairausta.

 

Suunnitellut toimenpiteet ei hakijan mukaan aiheuta merkittäviä välittömiä tai välillisiä vaikutuksia ympäristön- tai luonnonsuojeluun, vesistöihin, pohjaveteen, ihmiseen tai maa- tai kallioperään eivätkä aiheuta haittaa alueen luonnonarvoille. Kairauspaikat ilmoitetaan kartalla ennen työn aloittamista ELY-keskukselle, jolloin vielä varmistetaan, ettei ko. paikalla tai sen välittömässä läheisyydessä ole suojeltuja eläin - tai kasvilajeja. Hakemuksen mukaan suunniteltu malminetsintä ei aiheuta merkittävää vahinkoa maa- ja kallioperään. Kairakoneen käyttämät maastoreitit ja kairausveden ottopaikat suunnitellaan yhteistyössä maanomistajien kanssa. Malminetsinnällä ei hakijan mukaan ole vaikutuksia vesistöihin ja pohjaveteen eikä ihmisiin. Malminetsintäalueella tai sen välittömässä läheisyydessä ei ole asuintaloja.

 

Hakemuksen mukaan hakija huolehtii alueen kunnostamisesta, siistimisestä ja sen saattamisesta mahdollisimman luonnonmukaiseen tilaan maastotutkimusten jälkeen.

 

Kartta malminetsintälupa-alueesta esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä, asiakirjat esityslistan oheismateriaalina.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää lausuntonaan B2Fingold Oy:n lupahakemuksesta koskien Kiekerömaa 2 -nimistä malminetsintälupaa ilmoittaa seuraavaa:

 

Lupahakemus ei kohdistu Kittilän kunnan asema- eikä yleiskaava-alueille. Siten kaavoituksen kannalta hakemuksen johdosta ei ole huomautettavaa.

Malminetsinnästä ei saa olla haittaa paikalliselle asutukselle eikä alueen poronhoidolle.

Muilta osin Kittilän kunnalla ei ole hakemuksesta huomautettavaa.

 

Päätös:

Kunnanhallituksen jäsen Akseli Erkkilä ilmoitti olevansa esteellinen esityslistan asioiden 29 ja 30 (§:t 309 ja 310) käsittelyssä (HalL 28.1 § 4 kohta; palvelussuhde/toimeksiantosuhdejäävi) ja poistui kokouksesta klo 14.53 ennen tämän asian käsittelyn aloittamista.

 

Kunnanjohtajan esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa