Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.06.2021/Pykälä 303

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kunnanhallitus

§ 303

22.06.2021

 

Lausunto Agnico Eagle Finland Oy:n malminetsintäluvan jatkoaikahakemuksesta, Korkeakuusikko (ML2011:0036)

 

2/10.01.01/2020

 

Khall 22.06.2021 § 303

 

(Lisätietoja: Maanmittausteknikko Veli-Matti Virtanen, puh. 040 581 1889)

 

Agnico Eagle Finland Oy on jättänyt Tukesille Kittilän kunnan alueelle, Kuivasalmen paliskunnan erityiselle poronhoitoalueelle kohdistuvan jatkoaikahakemuksen koskien Korkeakuusikko - nimistä malminetsintälupa-aluetta. Lausunto tulee toimittaa Tukesille viimeistään 30.6.2021.

 

Malminetsintäalueen pinta-ala on 161,40 ha.

 

Yhtiö etsii alueelta kultaa. Hakijan mukaan alueella on potentiaalia kultaesiintymien löytymiseen. Aiemmissa tutkimuksissa alueella on tehty kairausta, lento- ja maastogeofysiikkaa, geokemiallista näytteenottoa ja geologisia kartoituksia. Alueelle on kairattu yhteensä 23 tutkimusreikää yhteispituudeltaan 8480,85 metriä, syvimmän reiän ollessa pituudeltaan 701,8 metriä. Aikaisemmissa tutkimuksissa ei ole vielä löydetty selkeää mineralisaatiota, mutta jatkotutkimukset ovat vielä tarpeen.

 

Hakemuksen mukaan alueella on tarkoitus jatkaa malminetsintätöitä, joita voivat olla syväkairaus, geokemiallinen näytteenotto, kaivinkonemontutus sekä geofysikaaliset lento-, maasto- ja reikämittaukset. Kairauksessa ja geokemian näytteenotossa käytetään tavanomaisia kumitela-alustaisia kairausyksikköjä ja montutuksessa tela-alustaista kaivinkonetta. Apuyksikköinä vuodenajasta riippuen käytetään joko moottorikelkkoja tai mönkijöitä. Työt oli suunniteltu aloitettavaksi vuoden 2020-2021 aikana ja töiden kesto riippuu sekä tämän malminetsintäalueen sisällä että viereisillä alueilla tehtävien malminetsintätöiden tuloksista. Työhön kuluu arviolta 3- 6 vuotta, jonka jälkeen aluetta voidaan pienentää tai siitä voidaan luopua, mikäli tutkimustulokset eivät ole positiivisia.

 

Hakemuksen mukaan suunnitellun malminetsinnän johdosta ei synny mitään jätettä. Kairauksessa syntyvä porasoija on inerttiä kallioperäainesta, jota muukin ympäristön maaperä edustaa. Kaivinkoneella tehdyt tutkimusmontut peitetään mahdollisimman pian.

 

Suunnitelluilla toimenpiteillä ei hakijan mukaan ole vaikutuksia ympäristön- tai luonnonsuojeluun, vesistöihin, pohjaveteen, ihmiseen tai maa- tai kallioperään.

 

Hakemuksen mukaan kaikki mahdolliset vahingot ja jätteet korjataan malminetsintälupa-alueella toiminnan lopettamisen jälkeen.

 

Kartta malminetsintälupa-alueesta esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä, asiakirjat esityslistan oheismateriaalina.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää lausuntonaan Agnico Eagle Finland Oy:n jatkoaikahakemuksesta koskien Korkeakuusikko -nimistä malminetsintälupaa ilmoittaa seuraavaa:

 

Lupahakemus ei kohdistu Kittilän kunnan asema- eikä yleiskaava-alueille. Siten kaavoituksen kannalta hakemuksen johdosta ei ole huomautettavaa.

Malminetsinnästä ei saa olla haittaa paikalliselle asutukselle eikä alueen poronhoidolle.

Muilta osin Kittilän kunnalla ei ole hakemuksesta huomautettavaa.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa