Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.06.2021/Pykälä 262

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Koululautakunta

§ 5

22.01.2020

Kunnanhallitus

§ 40

11.02.2020

Kunnanhallitus

§ 75

16.02.2021

Kunnanvaltuusto

§ 29

22.02.2021

Kunnanhallitus

§ 199

27.04.2021

Kunnanhallitus

§ 224

11.05.2021

Kunnanhallitus

§ 262

08.06.2021

 

Palveluohjaajan viran perustaminen

 

31/01.01.00/2020, 113/01.02.01/2021

 

Koululk 22.01.2020 § 5

 

 

(Lisätietoja: vs. sivistystoimenjohtaja puh. 040 705 7486)

 

Kuntalain mukaan virat perustetaan sellaista tehtävää varten, joissa käytetään julkista valtaa. Vaikka henkilön tehtäviin sisältyisi julkisen vallan käyttöä vain vähäisessä määrin, henkilön tulee olla kuntaan virkasuhteessa.

 

Kittilän kunnan hallintosäännön (Kvalt 19.6.2017 § 56) 6 luku 42 §:ssä todetaan, että valtuusto päättää viran perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkanimikkeen muuttamisesta.

 

Kittilän koululautakunta on hyväksynyt koululautakunnan talousarvion 2020 ja taloussuunnitelman 2020-2021 kokouksessaan 23.10.2019 § 90 ja sivistystoimen strategian ja kehittämissuunnitelman 2019-2021 kokouksessaan 28.11.2019 § 98. Koululautakunnan edellä mainitut kokoukset ovat sisältäneet esityksen palveluohjaajan viran perustamiseksi. Kunnanvaltuusto on hyväksynyt kunnan talousarvion 2020 ja taloussuunnitelman vuosille 2021-2022 kokouksessaan 16.12. 2019 § 68.

 

Sivistystoimen hallinnossa on ollut valmistuneen strategian mukaan tarvetta tehtävänimikkeiden ja tehtäväkuvien päivittämiseen vastamaan nykyisen organisaation palvelutarvetta.

 

Sivistystoimessa on kaksi koulusihteerin nimikkeellä olevaa sihteeriä. Toisen koulusihteerin työnkuva on painottunut koulu- ja vapaan sivistystyön lautakunnan asioihin. Toisen koulusihteerin työnkuva on painottunut varhaiskasvatuksen asioihin. Työtehtävissä on tehtäviä, joiden hoitamiseksi toimen muuttaminen viraksi tehostaa organisaation toimintaa.

 

Lapsiperheiden etuudet ja varhaiskasvatuksen palvelut ovat monimutkaistuneet. Perheillä on tarve saada keskitetysti tietoa eri vaihtoehdoista lastensa hoidon järjestämiseksi vanhempainvapaan jälkeen. Varhaiskasvatuksen palveluohjaus opastaa perheitä lapsen varhaiskasvatusjärjestelyihin, hoitovaihtoehtoihin ja hakemiseen liittyvissä asioissa. Lisäksi palveluohjaajan tehtäviin kuuluu asiakasmaksujen päättäminen koululautakunnan ohjeiden mukaisesti, laskutus ja perintä.

 

Kittilässä varhaiskasvatuspalvelut käsittävät päivä- ja vuorohoidon, esiopetuksen, tehostetun ja erityisen tuen, tilapäisen hoidon, avoimen päiväkotitoiminnan, lastensuojelun tukitoimet ja kunnan alueella toimivat yksityiset toimijat.

Palveluohjaajan esimies hyväksyy palveluohjaajan tehtävänkuvan. (liitteenä)

 

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kvtes:n mukaisesti. Kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto.

 

Nyt perustettavan palveluohjaajan viran täyttäminen tapahtuu sisäisellä siirrolla.

 

Kunnan valtuuston hyväksymä talousarvio 2020 sisältää esitettäväksi perustettavien viran palkkakustannukset.

 

Vs. sivistystoimenjohtaja:

Koululautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että se perustaa palveluohjaajan viran 1.5.2020 lukien.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

__________

 

Khall 11.02.2020 § 40

 

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää hyväksyä koululautakunnan esityksen ja esittää kunnanvaltuustolle, että se perustaa palveluohjaajan viran 1.5.2020 lukien.

 

Päätös:

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian valmisteluun.

__________

 

Khall 16.02.2021 § 75

 

 

Kunnanhallituksen edellisen käsittelyn jälkeen asiaa on valmisteltu yhteistyössä sivistystoimen ja hallintotoimen kanssa. Kittilän kunnan hallintosäännön 6 luvun 41 § mukaan valtuusto päättää viran perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkanimikkeen muuttamisesta.

 

Sivistystoimen hallinnossa on ollut strategian mukaan tarvetta tehtävänimikkeiden ja tehtäväkuvien päivittämiseen vastaamaan nykyisen organisaation palvelutarvetta. Kittilän sivistystoimessa työjärjestelyiden myötä on tarkistettu tehtävänimikkeitä siten, että koulutoimen koulusihteeri on nyt sivistystoimen hallinnon sihteeri ja varhaiskasvatuksen koulusihteeri on vastaavasti palveluohjaaja.

 

Lapsiperheiden etuudet ja varhaiskasvatuksen palvelut ovat monimutkaistuneet. Perheillä on tarve saada keskitetysti tietoa eri vaihtoehdoista lastensa hoidon järjestämiseksi vanhempainvapaan jälkeen. Varhaiskasvatuksen palveluohjaus opastaa perheitä lapsen varhaiskasvatusjärjestelyihin, hoitovaihtoehtoihin ja hakemiseen liittyvissä asioissa. Lisäksi palveluohjaajan tehtäviin kuuluu asiakasmaksujen päättäminen koululautakunnan ohjeiden mukaisesti, laskutus ja perintä.

 

Kittilässä varhaiskasvatuspalvelut käsittävät päivä- ja vuorohoidon, esiopetuksen, tehostetun ja erityisen tuen, tilapäisen hoidon, avoimen päiväkotitoiminnan, lastensuojelun tukitoimet ja kunnan alueella toimivat yksityiset toimijat.

 

Sivistystoimelta saadun selvityksen mukaan palveluohjaajan virka on välttämätöntä perustaa, jotta viran hoitoon sisällytetyt julkisen vallan tehtävät tulevat asianmukaisesti hoidettua. Kittilän kunnan voimassa olevan hallintosäännön mukaan palveluohjaaja päättää lasten varhaiskasvatusmaksuista lautakunnan päättämien perusteiden mukaisesti.

 

Tehtävänjakoa ja työn sisältöä on pohdittu monessa varhaiskasvatuksen johtoryhmässä. Parhaillaan on menossa tarkistustyö sähköisistä prosesseista niin työntekijöiden, päiväkodin johtajien, palveluohjaajan ja varhaiskasvatuspäällikön työtehtävistä sekä asiakkaiden roolista niissä. Tavoitteena on saada selkeä työnjako, jotta perheiden palvelut hoituisivat oikea-aikaisesti ja sujuvasti, asiakas tietäisi mistä hän palvelun saa ja mitä häneltä vaaditaan jne. Sähköiset vaativat jatkuvaa kehittämistyötä organisaation sisällä.

 

Palveluohjaajan palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkka on 2696 euroa. Kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto.

 

Kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio 2021 sisältää sivistystoimen osalta palveluohjaajan viran palkkakustannukset.

 

Vs. sivistystoimenjohtaja on kutsuttu asiantuntijaksi kokoukseen selostamaan asiaa Teams-etäyhteyden kautta.

 

Oheismateriaali: Palveluohjaajan tehtäväkuva

 

Vs. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää

 

1) esittää valtuustolle perustettavaksi palveluohjaajan virka 1.3.2021 lukien

 

2) että palveluohjaajan viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto

 

3) että palveluohjaajan viran tehtäväkohtainen palkka on 2696 euroa

 

4) valtuuttaa sivistystoimen avaamaan palveluohjaajan viran julkiseen hakuun

 

Päätös:

Tämä asia käsiteltiin kokouksessa §:ien 65 ja 66 jälkeen järjestyksessä kolmantena asiana.

 

Henkilöstöpäällikkö Taina Aspelund oli kutsuttuna paikalla kokouksessa asiantuntijana.

 

Tämän jälkeen varhaiskasvatuspäällikkö Marketta Toivola esitteli Teams -etäyhteyden kautta palveluohjaajan viran perustamiseen liittyvät perusteet.

 

Kunnanhallituksen jäsen Marita Toivanen esitti, että kunnanhallitus esittää valtuustolle, ettei palveluohjaajan virkaa perusteta.

Lisäksi hän esitti, että ryhdytään valmistelemaan tältä osin tarvittavat hallintosäännön muutokset ja että palveluohjaajan toimen nimike muutetaan tehtävää vastaavaksi.

 

Jäsen Raili Fagerholm kannatti Toivasen esitystä.

 

Puheenjohtaja Pekka Rajala totesi, että on tehty vs. kunnanjohtajan esityksestä poikkeava kannatettu esitys, joten on äänestettävä.

 

Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysesityksen:

Ne, jotka kannattavat vs.kunnanjohtajan esitystä, äänestävät 'jaa'

Ne, jotka kannattavat Marita Toivasen esitystä, äänestävät 'ei'.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin kaksi (2) jaa-ääntä ja seitsemän (7) ei-ääntä.

Jaa-ääniä antoivat Tuula Mertaniemi ja Ahti Ovaskainen. Ei-ääniä antoivat Akseli Erkkilä, Raili Fagerholm, Merja Korva, Vuokko Mäntymaa, Pekka Rajala, Tarmo Salonen ja Marita Toivanen.

 

Marita Toivasen esitys tuli kunnanhallituksen päätökseksi:

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, ettei palveluohjaajan virkaa perusteta.

Lisäksi kunnanhallitus esittää valtuustolle, että ryhdytään valmistelemaan tältä osin tarvittavat hallintosäännön muutokset ja että palveluohjaajan toimen nimike muutetaan tehtävää vastaavaksi.

 

Marita Toivanen poistui kokouksesta klo 13:21 tämän asian käsittelyn jälkeen ja varajäsen Oula Vuolli tuli hänen tilalleen.

 

Puheenjohtaja Pekka Rajalan esityksestä pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.

 

Tauko pidettiin tämän asian käsittelyn jälkeen klo 13:21-13:35.

__________

 

Kvalt 22.02.2021 § 29

 

 

Päätös:

Valtuutettu Pekka Rajala esitti, että asia palautetaan valmisteluun. Valtuutettu Susanna Kantola kannatti Rajalan esitystä.

 

Valtuutettu Marita Toivanen esitti, että asian käsittelyä jatketaan ja että kunnanhallituksen esitys hyväksytään.

 

Puheenjohtaja Aki Nevalainen totesi, että Pekka Rajala on esittänyt Susanna Kantolan kannattamana asian palauttamista valmisteluun, joten asiasta on äänestettävä.

 

Puheenjohtaja teki seuraavan hyväksytyn äänestysesityksen:

Ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista, äänestävät 'jaa'.

Ne, jotka kannattavat asian palautusta valmisteluun, äänestävät 'ei'.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin kuusi (6) jaa-ääntä, kaksikymmentä (20) ei-ääntä ja yksi (1) oli poissa.

Jaa-ääniä antoivat Akseli Erkkilä, Raili Fagerholm, Sakari Kautto, Merja Korva, Aki Nevalainen ja Marita Toivanen. Ei-ääniä antoivat Tiina Huilaja, Heli Kurt, Susanna Kantola, Milja Nikka, Esa Ylläsjärvi, Tuula Mertaniemi, Markku Mäkitalo, Sirkka Hangasvaara, Paula Nevalainen, Ahti Ovaskainen, Outi Marttila, Jukka Poti, Pekka Rajala, Tapani Rantajääskö, Ville Jokela, Jukka Salmi, Tarmo Salonen, Juha Toivola, Leena Vanhatalo ja Inkeri Yritys. Poissa oli Antti Pekkala.

 

Puheenjohtaja totesi, että äänin 20 - 6 (1 poissa) valtuusto on päättänyt, että asia palautetaan valmisteluun.

__________

 

Khall 27.04.2021 § 199

 

 

Edellisen käsittelyn jälkeen asiaa on uudelleen valmisteltu yhteistyössä hallintotoimen ja sivistystoimen kanssa.

 

Yhteenveto tapahtumien kulusta tähän mennessä

 

Koululautakunta 22.1.2020 esitti kunnanhallitukselle palveluohjaajan viran perustamista (1.5.2020 lukien) Kunnanhallitus päätti 11.2.2020 palauttaa asian valmisteluun.

 

Koululautakunta päätti kokouksessaan 10.6.2020 muuttaa koulusihteerin nimikkeen varhaiskasvatuksen palveluohjaajaksi 1.7.2020 alkaen. Päätöksessä ei ole mainintaa palkasta.

 

Kunnanhallitus päätti 16.2.2021 esittää valtuustolle, ettei palveluohjaajan virkaa perusteta ja esittää valtuustolle, että palveluohjaajan nimike muutetaan tehtävää vastaavaksi.

 

Kunnanvaltuusto päätti 22.2.2021 palauttaa asian valmisteluun.

 

Kittilän kunnan hallintosäännön 41 §:n mukaan kunnanhallitus päättää henkilöstöasioista, joita ei ole siirretty muulle viranomaiselle. Tämän tulkinnan mukaan työsopimussuhteisen nimikemuutoksesta päättää kunnanhallitus ja viran nimikemuutoksesta kunnanvaltuusto.

 

Työsopimuksen laatiminen

 

Varhaiskasvatuksessa laadittiin palveluohjaajan työsopimus seuraavasti:

 

Työsopimus on allekirjoitettu 16.12.2020.Työsopimus on virheellisesti tehty takautuvasti viideltä vuodelta eli 1.10.2016 alkaen toistaiseksi.

Hinnoittelutunnukseksi työsopimukseen oli merkitty vanha hinnoittelukohta 05PKO014, joka nykyisessä KVTES:n palveluhinnoittelukohtaa 05VKA020 varhaiskasvatusyksikön johto- ja esimiestehtävät. Edellä mainitun hinnoittelukohdan peruspalkan alaraja on 2696,12 (1.4.2021 alaraja 2723,08). Kyseisen hinnoittelukohdan käyttäminen edellyttäisi, että tehtävät pääosin ovat varhaiskasvatuksen pedagogista osaamista ja koulutusta edellyttäviä. Saman sisältöinen työsopimus tehtiin myös opintovapaan sijaiselle ajalta 4.1. - 28.2.2021.

 

Nimikemuutos, jolla on palkkavaikutuksia, tarvitsee aina päätöksen, ennen kuin menee maksatukseen palkkahallinnossa.

Kyseistä työsopimusta ei olla voitu palkkahallinnosta laittaa toimeen, koska palkankorotukseen ei ole löytynyt perustetta eikä asianmukaista päätöstä.

 

Kuulemistilaisuuden 20.4.2021 perusteella vaateita palkan maksamisesta takautuvasti ei olla esittämässä vuodesta 2016 lukien, vaan kyseessä on puhtaasti virhe työsopimuksessa, joka alkamisajankohdan osalta nyt korjataan.

 

Työsopimukseen merkitty tehtäväkohtainen palkka on 343,22 euroa korkeampi kuin asianosaisen aiempi palkka. Palkkavaatimusvaade on tehty ajalta 1.10.2020 - 10.1.2021. Varhaiskasvatuksesta saadun selvityksen mukaan työsopimuksen alkamispäivä on virhe ja heidän tarkoituksenaan olisi ollut tehdä se 1.10.2020 alkaen, josta lukien myös palkkavaatimus on tehty.

 

Asianosaisen tehtäväkohtainen palkka koulusihteerinä on ollut 2352,90 e/kk. Lisäksi hänelle maksetaan työkokemuslisää 188,23 e sekä henkilökohtaista lisää 207,03 euroa.Koulusihteerin ja palveluohjaajan palkan välinen erotus on 343,22 euroa/kk.

 

Virheellisesti tehdyn työsopimuksen vuoksi molemmilla henkilöillä on oikeus palkkavaatimukseen Kittilän kunnalta.

 

Valmistelun edetessä esitettiin, että asiakaspalvelusihteeri olisi tehtävään sopivampi nimike kuvaten varhaiskasvatuksen yleistä palveluneuvontaa tehtävän sisällön mukaisesti. Tehtävään ei enää olla liittämässä päätösvaltaa päivähoitomaksuista, vaikka maksupäätösten valmistelu siihen kuuluukin, joten virkaa ei ole tarpeen perustaa.Tätä asiakaspalvelusihteerin nimikettä, hinnoittelukohtaa ja palkkaa asianosainen ei ole kuulemistilaisuudessa 20.4.2021 hyväksynyt.

 

Kittilän kunnan hallintosäännön henkilöstöasioita koskevan 6 luvun 40 § mukaisesti nimikemuutos tuodaan kunnanhallituksen päätettäväksi. Tarkoituksenmukaista on liittää siihen palkkasaatavasta päättäminen sekä nimikemuutos.

 

Kyseisen tehtävän sijaisuutta hoitaneen kanssa on solmittu työsopimus palveluohjaajan nimikkeellä ja tehtäväkohtaiseksi palkaksi sovittu 2696,12 euroa/kk. Työsopimuksesta poiketen hänelle on maksettu 2352,90 euroa/kk, mikä on 343,22 euroa vähemmän kuin työsopimukseen kirjattu.

 

Kuntatyönantajilta on pyydetty lausunto palkkasaatavaan liittyen. Lausunnossa todetaan, että työsopimus sitoo kumpaakin osapuolta ja Kittilän kunta on velvollinen maksamaan palkkasaatavan takautuvasti. Lausunnossa todetaan, että 1.10.2020 allekirjoitettu työsopimus sitoo kumpaakin osapuolta ja kunta on velvollinen maksamaan palkkasaatavan takautuvasti.

 

Ennen päätöksentekoa, asianosaista on kuultu asiassa. Kuuleminen järjestettiin tiistaina 20.4.2021.Tässä kuulemistilaisuudessa käsiteltiin sekä palkkasaatava-asia että työnantajan korjausehdotus nimikemuutoksen, hinnoittelukohdan ja palkan osalta. Muistio kuulemisesta kutsuineen on esityslistan oheismateriaalina.

 

Valmistelussa on saatu ohjeistusta asiaan Kunnalliselta työmarkkinalaitokselta.

 

Vs. sivistystoimenjohtaja on kutsuttu kokoukseen paikalle tämän asian käsittelyn ajaksi.

 

Oheismateriaali:

Palkkasaatavavaatimukset

Kuulemiskutsu

Muistio kuulemista koskien

KT:n lausunto asiassa

KT:n valvontapyyntö

Työsopimus

Selvitys palveluohjaajan tehtävänkuvasta/18.3.2021

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää

 

1) merkitä asiassa saadun selvityksen tiedoksi

 

2) että asianosaisen palkkaa korjataan takautuvasti aikavälillä 1.10.2020-10.1.2021 maksamalla hänelle koulusihteerin ja palveluohjaajan palkan välinen erotus viivästyskorkoineen. Maksamattomat palkkasaatavat ovat yhteensä 1140,38 euroa + korkolain 4 §:n mukainen viivästyskorko.

 

3) että sijaisen palkkaa korjataan takautuvasti aikavälillä 4.1.-28.2.2021 maksamalla hänelle koulusihteerin ja palveluohjaajan palkan välinen erotus viivästyskorkoineen. Maksamattomat palkkasaatavat ovat yhteensä 653,23 euroa + korkolain 4 §:n mukainen viivästyskorko.

 

4) merkitä tiedoksi, että kuulemistilaisuudessa 20.4.2021 asianosainen kieltäytyi hyväksymästä työantajan esittämiä nimikkeeseen, hinnoittelukohtaan tai tehtäväkohtaiseen palkkaan liittyviä korjausesityksiä. Kuulemiskutsu ja muistio kuulemisesta oheismateriaalina

 

5) hyväksyä koulusihteerin nimikkeen muuttamisen palveluohjaajan nimikkeeksi 11.1.2021 lukien, KVTES:in mukaiseksi hinnoittelukohdaksi hinnoittelematon sekä tehtäväkohtaiseksi palkaksi 2696,12 euroa/kk.

 

6) tarkistaa tämän asian kokouksessa

 

Päätös:

Kunnanhallituksen jäsen Marita Toivasen vastaesitys:

 

Esitän, että kunnanhallitus päättää

1) merkitä asiassa saadun selvityksen tiedoksi

2) että asianosaisen palkkaa korjataan takautuvasti aikavälillä 1.10.2020-30.4.2021 maksamalla hänelle koulusihteerin ja palveluohjaajan palkan välinen erotus viivästyskorkoineen, koska virheellisesti laadittua työsopimusta ei ole vielä korjattu.

3) että sijaisen palkkaa korjataan takautuvasti aikavälillä 4.1.-28.2.2021 maksamalla hänelle koulusihteerin ja palveluohjaajan palkan välinen erotus viivästyskorkoineen. Maksamattomat palkkasaatavat ovat yhteensä 653,23 euroa + korkolain 4 §:n mukainen viivästyskorko.

4) merkitä tiedoksi, että kuulemistilaisuudessa 20.4.2021 asianosainen kieltäytyi hyväksymästä työantajan esittämiä nimikkeeseen, hinnoittelukohtaan tai tehtäväkohtaiseen palkkaan liittyviä korjausesityksiä. Kuulemiskutsu ja muistio kuulemisesta oheismateriaalina

5) palauttaa asia virheellisen työsopimuksen korjaamisen osalta takaisin valmisteluun.

6) tarkistaa tämän asian kokouksessa

 

Kunnanhallituksen jäsenet Raili Fagerholm ja Akseli Erkkilä kannattivat Toivasen esitystä.

 

Toivasen vastaesitys hyväksyttiin yksimielisesti kunnanhallituksen päätökseksi.

 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.

__________

 

Khall 11.05.2021 § 224

 

 

Edellisen käsittelyn jälkeen asiasta on viestitty asianosaisen ammattiliiton kanssa ja asiaan on annettava vastaus 12.5. klo 12 mennessä.

 

Asiasta on pyydetty vielä yksi kannanotto KT:ltä. Tämän mukaan Kittilän kunta on sidottu työsopimukseen ja sen mukaiseen tehtäväkohtaiseen palkkaan, jota voidaan muuttaa vain työtehtävien ja niiden vaativuuden aidosti muuttuessa. Palkkausta koskevaa työsopimuksen keskeistä ehtoa voidaan muuttaa yksipuolisesti vain työsopimuslain mukaisella irtisanomisperusteella, jota kunnalla ei ole.

 

Tämän lisäksi sijainen on toimittanut korjatun palkkavaateen kuntaan edellisen käsittelyn jälkeen.

 

Lisäselvitykset asiasta ovat esityslistan oheismateriaalina.

 

Oheismateriaalina

KT:n lausunto

Sijaisen palkkavaade

Liiton aikataulutoive

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää

 

1) merkitä asiassa saadun selvityksen tiedoksi

 

2) että asianosaisen palkkaa korjataan takautuvasti aikavälillä 1.10.2020-10.1.2021 maksamalla hänelle koulusihteerin ja palveluohjaajan palkan välinen erotus viivästyskorkoineen. Maksamattomat palkkasaatavat ovat yhteensä 1140,38 euroa + korkolain 4 §:n mukainen viivästyskorko.

 

3) että sijaisen palkkaa korjataan takautuvasti aikavälillä 4.1.-31.3.2021 maksamalla hänelle koulusihteerin ja palveluohjaajan palkan välinen erotus viivästyskorkoineen.

 

4) merkitä tiedoksi, että kuulemistilaisuudessa 20.4.2021 asianosainen kieltäytyi hyväksymästä työantajan esittämiä nimikkeeseen, hinnoittelukohtaan tai tehtäväkohtaiseen palkkaan liittyviä korjausesityksiä ja osallistumasta 6.5. kutsuttuun neuvotteluun. Kuulemiskutsu ja muistio kuulemisesta oheismateriaalina.

 

5) hyväksyä koulusihteerin nimikkeen muuttamisen palveluohjaajan nimikkeeksi 11.1.2021 lukien, KVTES:in mukaiseksi hinnoittelukohdaksi hinnoittelematon sekä tehtäväkohtaiseksi palkaksi 2696,12 euroa/kk.

 

6) tarkistaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa

 

Päätös:

Tämä asia käsiteltiin kokouksen kolmantena asiana.

 

Kunnanhallituksen jäsen Marita Toivanen esitti, että kunnanhallitus päättää maksaa virheellisten työsopimusten mukaiset palkat toukokuun 2021 loppuun saakka. Muilta osin asia palautetaan valmisteluun. Asiasta pyydetään puitesopimuksen mukaisen työsopimusoikeudellisiin kysymyksiin perehtyneen lakitoimiston arvio siitä, miten virheellisesti tehty työsopimus voidaan korjata nyt kyseessä olevassa tilanteessa.

 

Jäsen Raili Fagerholm sekä puheenjohtaja Pekka Rajala kannattivat Marita Toivasen esitystä.

 

Neuvottelutauko pidettiin klo 12:37 - 12:46.

 

Jäsen Tuula Mertaniemi esitti jäsen Ahti Ovaskaisen kannattamana, että Marita Toivasen esitykseen lisätään edellisen kokouksen päätökset.

 

Kunnanhallitus päätti hyväksyä yksimielisesti Marita Toivasen esityksen, johon lisätään edellisen kokouksen 27.4.2021 § 199 päätökset.

 

Kunnanhallitus päätti:

1) merkitä asiassa saadun selvityksen tiedoksi

 

2) että asianosaisen palkkaa korjataan takautuvasti aikavälillä 1.10.2020-30.4.2021 maksamalla hänelle koulusihteerin ja palveluohjaajan palkan välinen erotus viivästyskorkoineen, koska virheellisesti laadittua työsopimusta ei ole vielä korjattu.

Lisäksi maksetaan virheellisen työsopimuksen mukainen palkka toukokuun 2021 loppuun saakka.

 

3) että sijaisen palkkaa korjataan takautuvasti aikavälillä 4.1.-31.3.2021 maksamalla hänelle koulusihteerin ja palveluohjaajan palkan välinen erotus viivästyskorkoineen.

 

4) merkitä tiedoksi, että kuulemistilaisuudessa 20.4.2021 asianosainen kieltäytyi hyväksymästä työantajan esittämiä nimikkeeseen, hinnoittelukohtaan tai tehtäväkohtaiseen palkkaan liittyviä korjausesityksiä. Kuulemiskutsu ja muistio kuulemisesta oheismateriaalina

 

5) palauttaa asia virheellisen työsopimuksen korjaamisen osalta takaisin valmisteluun.

Asiasta pyydetään puitesopimuksen mukaisen työsopimusoikeudellisiin kysymyksiin perehtyneen lakitoimiston arvio siitä, miten virheellisesti tehty työsopimus voidaan korjata nyt kyseessä olevassa tilanteessa.

 

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.

__________

 

Khall 08.06.2021 § 262

 

Procope & Hornborgilta on saatu liitteenä oleva muistio virheellisesti määritellyn palkan alentamismahdollisuudesta ja suositus tilanteessa toimimiseen.

 

Muistion mukaan Kittilän kunnan ja ao. henkilön välillä solmittu työsopimus sitoo työsuhteen molempia osapuolia. Procope&Hornborg suosittaa, että Kittilän kunta hyväksyy sopimuksen sitovuuden ja lopettaa asian valmistelun työsopimuksen korjaamiseksi. Samoin suositellaan, että kunta maksaa takautuvasti maksamatta jääneet palkkasaatavat 1.10.2020 alkaen ja jatkaa työsopimuksen mukaisen palkan maksamista myös vastaisuudessa.

 

Saadun selvityksen perusteella kunnan on todettava, että uusi työsopimus sitoo kuntaa.

 

Kunnan palkkahallinnon toimesta on suoritettu ao. henkilöille takautuvat palkkasaatavat 15.5.2021 palkanmaksun yhteydessä 30.4. asti huomioiden 1.4. voimaan tullut yleiskorotus. Taloushallinnon toimesta on suoritettu 19.5.2021 korot viivästysajalta. Palveluohjaajan osalta on suoritettu nk. uuden työsopimuksen mukaisen palkan ja vanhan palkan erotus toukokuun osalta 31.5.2021 huomioiden myös yleiskorotus. Samalla on oikaistu ko. henkilölle takautuvia palkkasaatavia 15.5.2021 maksettaessa lokakuun 2020 osalta liikaa suoritettu 27,90 euroa. Näiden oikaisujen vaikutus korkosaatavaan on vain 0,03 euroa, mitä ei ole järkevää suorittaa maksuna ao.henkilölle.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus

1) Merkitsee tiedoksi Procope&Hornborgin lausunnon

 

2) päättää, että palveluohjaajalle maksetaan 1.10.2020 alkaen tehdyn työsopimuksen mukainen tehtäväkohtainen palkka, joka on 1.4.2021 yleiskorotuksen jälkeen 2.723,08 euroa. KVTES:n mukainen hinnoittelukohta on hinnoittelematon.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

 

Tauko pidettiin tämän asian käsittelyn jälkeen klo 13.18 - 13.30.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa