Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.06.2021/Pykälä 268

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 268

08.06.2021

 

Luottokorttien hankinta Levi Snow Sport Academyyn

 

258/02.06.00/2021

 

Khall 08.06.2021 § 268

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Koululautakunnan alaisuudessa toimivan Levi Snow Sport Academyn toimintaan liittyy matkustamista ja siitä syntyy kuluja, joita on tarpeen ja järkevää hoitaa luottokortilla. Ei voida olettaa, että kunnan työntekijät sitovat omia varojaan väliaikaisesti matkustuskuluihin silloin kun niitä syntyy säännöllisesti ja merkittäviä summia.

 

Kun hankitaan kunnan maksuvastuulla oleva luottokortti, on asia verrattavissa luoton ottamiseen. Hallintosäännön 72 §:n perusteella kunnanhallitus päättää lainan ottamisesta.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää, että Levi Snow Sport Academyn valmentajille Petri Tuomikoskelle ja Jukka Leinolle hankitaan kunnan maksuvastuulla olevat luottokortit. Luottokortin käyttörajaksi asetetaan 5.000 euroa/kk.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa