Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.05.2021/Pykälä 235

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 235

25.05.2021

 

Osallistuminen "Pohjois-Suomen matkailualueista monipaikkainen kestävän kehityksen kasvuvyöhyke" -hankkeeseen

 

231/00.01.05/2021, 77/02.02/2020

 

Khall 25.05.2021 § 235

 

(Lisätietoja: Elinkeinojohtaja Katariina Palola, puh. 0400 955 472)

 

Kuusamon kaupungin kehittämisyhtiön Naturpolis Oy:n kanssa on valmisteltu hanketta "Pohjois-Suomen matkailualueista monipaikkainen kestävän kehityksen kasvuvyöhyke". Hankkeen päätavoitteena on edistää monipaikkaisuutta ja sille on tarkoituksena hakea kansallista ja/tai EU-rahoitusta usean kunnan yhteistyönä.

 

Tulevaisuudessa työ, sen tekeminen ja merkityksellisyys määritellään uudelleen. Koronakriisin aikana on nähty, että suomalaiset ovat valmiita ja innokkaita etätyöhön, kun siihen on mahdollisuus. Pohjoisen Suomen matkailukunnat ovat suosittuja vapaa-ajanviettokuntia, joten näillä alueilla on mahdollisuus hyödyntää kiinnostusta monipaikkaisen työn tekemiseen muokkaamalla alueen palveluprosesseja sekä synnyttämällä liiketoimintaa, jolla kehitystä tuetaan.

 

Pohjois-Suomen matkailukeskusten yhteinen monipaikkaisuutta tukeva kestävän kehityksen kasvuvyöhyke vahvistaa alueiden yhteistä strategista kehittämistä ja tarjoaa mahdollisuuksia edistää monipaikkaisuuden kannalta kestäviä ratkaisuja. Ekologista kestävyyttä kasvuvyöhykkeellä edistetään tukemalla monipaikkaisuutta, jonka avulla matkailijoiden ja etätyöntekijöiden viipymää alueella saadaan kasvatettua, ja pienennettyä siten matkoista aiheutuvaa hiilijalanjälkeä. Lisäksi monipaikkaisuus tukee erityisesti ympärivuotisuutta ja kesämatkailun kehittämistä. Lumettoman ajan matkailun kehittäminen on ollut pohjoisessa pitkään pullon kaulana investointien houkuttelemiselle ja kapasiteetin paremmalle käyttöasteelle.

 

Monipaikkaisuus on uusi mahdollisuus lisätä ympärivuotista kysyntää investoinneille ja vahvistaa käyttöasteita ja liiketoiminnan kannattavuutta. Monipaikkaisuuden nähdään siten olevan merkittävä uusi kasvumahdollisuus erityisesti matkailualueille. Samalla se on haaste kehittää toimivia kuntapalveluita, sähköisiä palveluita ja osallistumismahdollisuuksia uusille asiakaskohderyhmille (vapaa-ajan asukkaat, etätyöläiset, etäopiskelijat) sekä liiketoimintamalleja yrityksille. Pohjois-Suomeen nähdään olevan mahdollista luoda kansainvälisesti kiinnostava, sijoituksia houkutteleva monipaikkaisuuteen kytkeytyvä ja sitä hyödyntävä markkina- ja yhteistoiminta-alue, joka on profiloitunut myös ympäristön kannalta kestävänä toiminta-alueena.

 

Lumettoman ajan matkailun ja monipaikkaisuuden kehittäminen sekä niiden kautta olemassa olevan infran käyttöasteen nostaminen tukevat taloudellisen kestävyyden periaatteita. Ne tuovat aluetalouksiin tuloja, jotka kohdistuvat pitkälti paikallisten palveluiden kuluttamiseen. Työllistävä vaikutus kohdistuu paikalliseen väestöön, mikä tuo alueille hyvinvointia ja on siten merkityksellistä sosiaalisen kestävyyden kannalta.

 

Hankkeen hallinnoija on Naturpolis Oy ja hanketta toteutetaan yhteistyössä mukaan lähtevien kuntien kesken. Hankkeessa toteutetaan työpaketteja, joissa tehdään aiheeseen liittyviä selvityksiä, kehitetään palveluita ja pilotoidaan niitä sekä viestitään hankkeen aiheista. Hankkeen kustannusarvio 309 020 euroa, johon haetaan 80 % rahoitusta Työ-ja elinkeinoministeriöltä ja/tai maakuntien liitoilta. Kittilän kunnan omarahoitusosuus on 4121 euroa/vuosi vuosien 2021-2023 aikana, yhteensä 12 361 euroa koko hankkeen aikana. Arvioitu hankeaika on 28 kuukautta jakautuen vuosille 2021-2023.

 

Kunnanjohtaja:

Päätetään osallistua "Pohjois-Suomen matkailualueista monipaikkainen kestävän kehityksen kasvuvyöhyke" -hankkeeseen, mikäli hanke saa myönteisen rahoituspäätöksen kansallisesta ja/tai EU-rahoituksesta. Kittilän kunnan omarahoitusosuus on 4121 euroa/vuosi vuosien 2021-2023 aikana, yhteensä 12 361 euroa koko hankkeen aikana. Arvioitu hankeaika on 28 kuukautta jakautuen vuosille 2021-2023.

Omarahoitusosuus osoitetaan kustannuspaikalta 100100 Yhteistoimintahankkeiden maksuosuudet

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa