Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.05.2021/Pykälä 252

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 252

25.05.2021

 

Valtuustoaloite varavaltuutettujen kutsumiseksi tilinpäätösseminaariin

 

226/02.06.01/2020

 

Khall 25.05.2021 § 252

 

Valtuutettu Inkeri Yritys esitti valtuuston kokouksessa 26.4.2021 suullisesti valtuustoaloitteen myös varavaltuutettujen kutsumiseksi tilinpäätösseminaariin 5.5.2021.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää

 

1) todeta, että aloitteen jättämisen jälkeen myös varavaltuutetut on kutsuttu 27.4.2021 sähköpostitse tilinpäätösseminaariin 5.5.2021 sekä asia on annettu tiedoksi aloitteen tekijälle. Tätä käytännettä on mahdollista jatkaa myös tulevina vuosina. Aloite ei näin ollen aiheuta enempiä toimenpiteitä.

 

2) esittää valtuustolle aloitteen toteamista loppuun käsitellyksi

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

 

Puheenjohtaja Pekka Rajalan esityksestä pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa