Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.05.2021/Pykälä 205

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Kunnanhallitus

§ 15

19.01.2021

Kunnanvaltuusto

§ 11

25.01.2021

Kunnanhallitus

§ 205

11.05.2021

 

Raattama-Seura ry:n hankeaikainen lainahakemus

 

8/02.05.03/2021

 

Khall 19.01.2021 § 15

 

 

(Lisätietoja: Kunnanjohtaja Antti Jämsén, puh. 040 745 9830)

 

Raattama-Seura ry anoo 11.1.2021 saapuneella hakemuksellaan hankeaikaista lainaa Raattaman kylän kehittämiseksi lähtökohtanaan Raattamassa kuvattu Mika Kaurismäen elokuva Mestari Cheng. Hankkeen kustannusarvio on 59.495,20 euroa.Kustannuksiin haetaan avustusta Leader Tunturi-Lappi ry:ltä.

 

Mestari Cheng elokuvasta ei käy ilmi, missä se on kuvattu. Mestari Cheng ja mystinen Raattama -projektin ideana on tuottaa raattamalaisia palveluita näkyväksi kansallisessa ja kansainvälisessä matkailumainonnassa.

 

Raattama-seura ry. haluaa kehittää kylän toimintaa, nostaa kylän yhteishenkeä, tuoda kylän palveluita näkyväksi, lisätä alueen elinvoimaisuutta sekä aktivoida ja innostaa paikallisia nuoria ihmisiä itsensä työllistämiseen.

 

Suunniteltu hankeaika on 1.1.2021 - 30.8.2022. Hankkeessa on tarkoitus tuottaa lyhyitä videotuotteita mm.kyläläisten elämästä kylällä, Mestari Cheng -elokuvan kuvauspaikoista, alueen upeista maisemista ja kylän historiasta. Lisäksi projektissa kyläläiset tekevät omia lyhyitä kuva- ja tekstisisältöjä someen.

 

Raattama-seura ry:llä ei ole mahdollisuutta hankkia vakuutta lainalle, mikä aiheuttaa kunnalle lainariskin.

 

Raattama-seura ry:n lainahakemus liitteenä. Hankehakemus oheismateriaalina.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se myöntää Raattama-seura ry:lle hankeaikaisen lainan 59.500 euroa 0,1 %:n vuotuisella korolla, sillä edellytyksellä, että Raattama-seura ry saa Leader Tunturi-Lappi ry:n ja Lapin Ely-keskuksen myönteisen rahoituspäätöksen. Yhdistys maksaa lainan takaisin Kittilän kunnalle saatuaan hankemaksatuksen tililleen, viimeistään vuoden 2022 loppuun mennessä.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

 

Puheenjohtaja Pekka Rajalan esityksestä pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.

__________

 

Kvalt 25.01.2021 § 11

 

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Khall 11.05.2021 § 205

 

Leader Tunturi-Lappi ry ei puoltanut Raattama-Seura ry:n hankehakemusta eikä Ely-keskus myöntänyt hankkeelle siten rahoitusta. Tämän vuoksi Raattama-Seura on suunnitellut vastaavaa hanketta pienemmässä muodossa.

 

Lähtökohdat ja perusteet hankkeelle ovat aiemmin kuvatun kaltaiset.

 

Suunniteltu hankeaika on 1.6.2021 - 30.9.2023. Hankkeessa on tarkoitus tuottaa lyhyitä videotuotteita mm. kyläläisten arjesta ja elämästä kylällä, Mestari Cheng -elokuvan kuvauspaikoista ja alueen upeista maisemista ja kylän historiasta. Lisäksi projektissa kyläläiset tekevät omia lyhyitä kuva- ja tekstisisältöjä someen.

 

Hankkeen kustannusarvio on 34.967,60 euroa, mihin haetaan avustusta Lapin Ely-keskukselta. Koska Raattama-seuralla ei ole varoja hankkeen kustannusten maksamiseksi ennen avustuksen saamista, anoo seura Kittilän kunnalta hankeaikaista lainaa. Raattama-seura ry:llä ei ole mahdollisuutta hankkia vakuutta lainalle, mikä aiheuttaa kunnalle lainariskin.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se myöntää Raattama-seura ry:lle hankeaikaisen lainan 35.000 euroa 0,1 %:n vuotuisella korolla, sillä edellytyksellä, että Raattama-seura ry saa Lapin Ely-keskuksen myönteisen rahoituspäätöksen hankkeelle. Yhdistys maksaa lainan takaisin Kittilän kunnalle saatuaan hankemaksatuksen tililleen, viimeistään vuoden 2022 loppuun mennessä.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa