Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kittilän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynasty.kittila.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.05.2021/Pykälä 212

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Kunnanhallitus

§ 88

16.02.2021

Tekninen lautakunta

§ 54

29.04.2021

Kunnanhallitus

§ 212

11.05.2021

 

Valtuustoaloite koskien uuden koulukeskuksen rakentamista

 

5/10.03.01/2021

 

Khall 16.02.2021 § 88

 

 

Valtuutettu Tarmo Salonen jätti valtuuston kokouksessa 25.1.2021 Perussuomalaisten valtuustoryhmän puolesta seuraavan sisältöisen valtuustoaloitteen:

 

"Kittilän kunnan viime vuosina rakennuttamissa kiinteistöissä on todettu toistuvasti pahoja sisäilmaongelmia. Näyttää siltä, että pahimmin terveydelle haitallisesta rakentamisesta ovat kärsineet lapset ja nuoret. Kittilään ollaan rakentamassa kauan kaivattua uutta koulurakennusta, lähinnä alakoululaisten käyttöön. Nyt olisi korkea aika tehdä tiloista terveysturvallinen ilman home- ja muita sisäilmahaittoja.

 

Kittilän Perussuomalaisten valtuustoryhmä esittää, että rakennusmateriaalina käytettäisiin suomalaista hirttä. Hirsirakentaminen on saanut suurta suosiota eripuolilla Suomea. Parhaana esimerkkinä on Pudasjärven koulukampus. Hirsirakentaminen on muutenkin hyvin perinteinen rakentamisen tyyli mikä sopii Kittilään.

 

Tietysti koulurakennus tulee sijoittaa irti jo elinkaarensa lopussa olevista ylä-asteen ja lukion rakennuksista.

 

Kittilän Perussuomalaisten valtuustoryhmä esittää myös, että koulurakennus toteutettaisiin ns. elinkaarimallilla ja rahoitettaisiin 25 vuoden leasingsopimuksella. Näin vältyttäisiin raskaan investoinnin merkitsemiseltä kunnan taseeseen."

 

Vs. kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen teknisen lautakunnan valmisteltavaksi. Vastuuhenkilönä on tekninen johtaja tehden poikkihallinnollista yhteistyötä vs. sivistystoimenjohtajan kanssa.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Teknlk 29.04.2021 § 54

 

 

(Lisätietoja: Kiinteistöpäällikkö p. 040 6744 393)

 

Koulukeskushankkeen suunnitteluvaihe on edennyt ehdotusvaiheen suunnitelmien hyväksymisvaiheeseen. Suunnitteluvaiheen ohjausryhmän kokouksissa on hirsivaihtoehtoa käsitelty mm.:

  • Hirsirakenteiden ongelmat kantavien rakenteiden osalla tiedostettiin mm. äänitekniset ongelmakohdat kiinteiden rakenteiden liittymisissä hirsiin kuten kerrosten välinen äänieristys on haasteellinen, painuvat hirsirakenteet ja yleensä palotekniset vaatimukset.

  • Hankesuunnitelma hyväksytty kunnanhallituksessa 24.9.2020 § 67, koulukeskuksen rakentaminen hirrestä ja puusta asiaa käsitelty kunnanvaltuustossa 22.2.2021 § 23 ja § 24.

 

Hankkeen turvallisuusasiantuntijan laatima palotekninen suunnitelmaluonnos oheismateriaalina.

 

Kunnanhallitus käsittelee ehdotussuunnitelmat 27.4.2021 kokouksessaan.

 

Elinkaarimalli hankkeet toteutusmuotona RT103164 oheismateriaalina.

 

Koulukeskushankkeessa on tehtävänä:

  • purkaa Kotilo, Pajarakennus ja Nuorisotila Käki

  • uusi huoltorakennus

  • lukion ensimmäisen kerroksen tilamuutokset ja LVV-runkolinjojen uusimisia

  • yläkoulun tilamuutoksia ja laajennusrakentamista, sekä LVV-runkolinjojen uusimisia

  • piha-alueen muutos ja laajennustyöt

 

Elinkaarimallina toteuttamiseen koko hankkeen osalla voi olla haasteellista löytää toteuttajaa, koska kyseessä ei ole pelkästään uudisrakentaminen. Näin ollen löytyykö urakoitsijoille mielekkyyttä ryhtyä kantamaan elinkaarivastuuta vanhoista rakennuksista tai toisaalta millaisella hinnalla olisivat halukkaita kantamaan niistä vastuun määräajaksi.

 

Tekninen johtaja:
Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle aloitteen valmistelun esittelyosan mukaisena ja ilmoittaa kantanaan hankkeen toteutusmalliksi kokonaisurakkaa ja että rahoitusmallin valinta valmistellaan taloustoimen osalla.

 

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

__________

 

Khall 11.05.2021 § 212

 

Teknisessä toimessa on laadittu selvitys hirsirakentamista ja elinkaariajattelua koskien uuden koulukeskuksen osalta.

 

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus päättää

 

1) hyväksyä teknisen toimen aloitteen johdosta tekemän selvityksen tiedoksi

 

2) esittää valtuustolle aloitteen toteamista loppuun käsitellyksi

 

Päätös:

Kunnanhallituksen jäsen Tarmo Salonen esitti, että lisätään uudeksi 2) -kohdaksi seuraava: Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 27.4.2021 184§ kohta 3) että laajennuksen julkisivurakenteena käytetään hirttä huomioiden palo- ja äänitekniset, rakenteen ilmavuotoluvun sekä energiataloudellisuuden vaatimukset. Salonen esitti myös, että muutetaan kunnanjohtajan esityksen 2) -kohta esityksen 3)-kohdaksi.

 

Kunnanjohtaja muutti esityksensä Salosen esityksen mukaiseksi.

 

Päätökseksi tuli kunnanjohtajan muutettu esitys eli:

 

1) kunnanhallitus hyväksyi teknisen toimen aloitteen johdosta tekemän selvityksen tiedoksi

 

2) kunnanhallitus päätti kokouksessaan 27.4.2021 184 § kohta 3) että laajennuksen julkisivurakenteena käytetään hirttä huomioiden palo- ja äänitekniset, rakenteen ilmavuotoluvun sekä energiataloudellisuuden vaatimukset.

 

3) kunnanhallitus esittää valtuustolle aloitteen toteamista loppuun käsitellyksi

__________


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa